Aidsiin kuolessa Suomessa enää harvoin

Aidsiin kuolee Suomessa enää yksittäisiä ihmisiä vuodessa. Tämän vuoksi helsinkiläisen Tapani Valkosen maailma ei romahtanut, kun hän sai tietää olevansa hi-viruksen kantaja vuonna 2004.

”Tunsin paljon hiv-positiivisia, joten tiesin, ettei terveydentilani tule juuri muuttumaan”, Valkonen kertoo.

Tartunta havaittiin vain noin puoli vuotta sen saamisesta. Hän kävi testeissä, koska kuuli, että satunnaisella seksikumppanilla oli todettu tartunta. Tieto oli shokki, mutta silti Valkonen kokee itsensä onnekkaaksi, koska virus todettiin varhain.

”Olin homomiehenä tiedostanut sen, että se saattaa osua kohdalle.”
Valkonen kertoi ensin tartunnasta vain vakituiselle kumppanilleen ja noin viidelle läheiselle ystävälle. Hän oli päättänyt, ettei ikinä kerro asiasta laajemmin, ei ainakaan ikääntyneille vanhemmilleen.

”Tartuntaan liittyy häpeää, se on pahin juttu. Se varmaan liittyy siihen, että seksistä on niin vaikea puhua.”

Salailua kesti vuosia.
”Kun sitten kerroin laajemmalle ystäväpiirille ja vanhemmilleni, niin heitä vaivasi lähinnä se, että miksi en ollut kertonut aiemmin”, Valkonen naurahtaa.
Suurin osa suomalaisista hiv-potilaista on saanut sairautensa seksisuhteessa. Nykyisin tartunnan saaneiden lääkehoito aloitetaan melko pian positiivisen testituloksen jälkeen.

Vuonna 2004 ei näin vielä tehty. Valkosen hoito aloitettiin vasta 2011, kun hänen omat auttajasolut alkoivat hiipumaan. Hi-virus vaurioittaa elimistön puolustusjärjestelmää.

Nyt Valkonen on nyt oireeton ja voi elää aivan tavallista arkea. Lääkkeen hän joutuu ottamaan kerran päivässä. Hän ole havainnut sillä olevan sivuvaikutuksia.

Valkosen vakituinen kumppani ei saanut hiviä. Pari erosi kuitenkin muutama vuosi sitten ja nyt Valkonen on sinkku. Tartunta vaikutti Valkosen mukaan eroon ja se vaikeuttaa myös uuden suhteen solmimista.

Hiviin liittyy yhä primitiivistä kuolemanpelkoa, vaikka hi-viruksen kantaja kuolee Suomessa useammin kansantauteihin tai tapaturmissa kuin viruksen aiheuttamaan aidsiin. Nykylääkitys alentaa virusten määrä elimistössä, ja kun se on matalla riittävän kauan, niin tartuntariskikin näyttää käytännössä häviävän, kertoo yli 20 vuotta hiv-potilaita hoitanut infektiolääkäri Jussi Sutinen Husista.
”Ne, jotka ajattelevat, ettei sairaus koske minua, ei ole valmiita päivittämään tietojaan”, Valkonen sanoo.

Valkonen ei kuitenkaan ole kokenut syrjintää sairautensa vuoksi. Vaikeampaa voi olla esimerkiksi lapsiperheiden vanhemmilla.

”On tapauksia, joissa lapsen vanhemmat ovat hiv-positiivisia, ja kun tieto on tullut ilmi, niin jotkut ovat kieltäneet omaa lasta leikkimästä tällaisten lasten kanssa. Joskus on jouduttu vaihtamaan jopa päiväkotia”, hän sanoo.
Valkosta on auttanut vertaistuki. Häntä harmittaa, että hakeutui vertaistuki- ja edunvalvontajärjestö Positiiviset ry:n toimintaan vasta vuosia diagnoosin jälkeen. Nyt hän toimii yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja kokee, että muiden auttaminen helpottaa myös omaa oloa.

”Selviytymiseen auttaa myös se, että ajattelen tämän olevan sattumaa. Toiset saavat syövän tai jonkun muun sairauden, minä sain tämän”.
Tapani Valkonen ei halunnut kuvaansa juttuun suojellakseen sukulaisiaan ennakkoluuloilta.