Bakteerien puute sairastuttaa

Bakteerien puute sairastuttaa

Kirjoita tekstin perusteella vihkoosi essee. Esseen tulee sisältää vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

1. Miten bakteerilajisto määräytyy?
2. Miten paljon meissä on bakteereja?
3. Mitä ongelmia seuraa antibioottien käytöstä?
4. Mitä terveellisiä aineita bakteerit erittävät?
5. Mikä on probiootti?
6. Millaista on bakteerittoman elämä?

Meissä kuhisee hyödyllinen bakteeristo, joka ylläpitää terveyttä. Oman bakteeriston puutteet tai heikkeneminen voivat kuitenkin altistaa esimerkiksi välikorva- tai virtsatietulehduksille, lihavuudelle, munuais-kiville, allergioille ja syöville.
Mikrobistoa voi ajatella ihmiselimistön tuntemattomimpana elimenä. Ihminen on koko olemassaolonsa ajan elänyt mikrobien kanssa, ja varsinkin suolistomme on todellinen bakteerien koti. Kuitenkin vasta nyt mikrobistoamme on alettu kunnolla kartoittaa.

Vuosikymmeniä on keskitytty mikrobeihin taudinaiheuttajina ja nähty kärjistetysti sanoen vain kaksi hyötypuolta: oma mikrobisto kouluttaa elimistön puolustusjärjestelmää, ja paksusuolen bakteeristo valmistaa veren hyytymiseen tarvittavaa K-vitamiinia. Näkemys on ollut suppea. Vasta nyt alamme vähitellen hahmottaa mikrobiston laajan merkityksen terveyden ylläpitäjänä.

Samalla on ymmärretty, että hyödyllisen mikrobiston kato voi uhata terveyttämme. Pahimmin ihmisen normaalia bakteeristoa koettelee antibioottihoito. Se sekoittaa lajiston jopa vuosiksi.

Lajisto muodostuu lapsuudessa

Ihmisen mikrobisto alkaa muodostua heti syntymässä. Vielä kohdussa lapsi on bakteeriton, mutta synnytyskanavassa hän saa elämänsä mikrobikylvyn. Ei ole tavatonta, että äiti ulostaa synnytyksen aikana ja lapsi syntyy ulosteen keskelle. Ympäristön eri lähteistä lapsen iholle, suuhun, limakalvoille ja suolistoon asettuu vähitellen niihin sopiva bakteeristo.

Kun lapsen ruokavalio vaihtuu, myös bakteeristo muuttuu. Vuoden iässä se alkaa jo muistuttaa aikuisen suoliston lajistoa. Lapsuudessa saatu bakteeriston runko näyttää pääosin säilyvän myöhempiin elinvuosiin.

Mitkä mikrobit asuttavat pintamme, riippuu paitsi vastaan tulevista mikrobilajeista myös ihmisestä itsestään.

Geenimme määräävät, millaisille lajeille sopivia kiinnittymispaikkoja limakalvoillamme on. Ruokamme säätelee bakteerien laji- ja määräsuhteita sekä aktiivisuutta. Tietyt suoliston seinämän solut säätelevät puolestaan suoliston reaktioita mikrobiston muutoksiin. Tämä osoittaa, ettei elimistö ole välinpitämätön sille, mitä mikrobistossa tapahtuu.

Aikuisen suoliston bakteeristo on varsin vakaa, jos ruokavalio vain pysyy samantyyppisenä. Muutosten jälkeen lajistolla on taipumus palautua entiselleen. Erään teorian mukaan umpisuolen tehtävänä on säilyttää limakerroksen alla normaalin bakteeriston varastoa. Jos suoliston asukkaisto harvenee vaikkapa ripulin takia, umpisuoli toimittaa uuden bakteeriston siemenet.

Antibiootti romahduttaa

Selvin näyttö mikrobikumppaniemme hyödyllisyydestä saadaan niissä tilanteissa, kun bakteeristo romahtaa.

Bakteerien puutteen vaikutusta on päästy suoraan tutkimaan eläimillä, jotka on otettu emostaan keisarileikkauksella ja pidetty sen jälkeen mikrobittomissa oloissa. Hiiritutkimusten perusteella suoliston bakteeristo esimerkiksi hillitsee tyypin 1 diabeteksen eli nuoruusiän diabeteksen kehittymistä.

Ihmisen bakteeristo häiriintyy dramaattisimmin antibioottihoidon aikana. Massiivisia määriä bakteereja kuolee erityisesti suolistossa. Kuurin aikana siellä yleistyvät käytetylle antibiootille vastustuskykyiset bakteerit, jotka voivat jäädä asukeiksi jopa vuosiksi. Kuurin jälkeen kilpajuoksuun elintilasta osallistuvat kaikki hengissä selvinneet omat ja lisäksi ympäristöstä saatavat bakteerit.

Esimerkiksi täpötäysissä päivähoitoryhmissä jopa puolet lapsista voi olla samanaikaisesti antibioottikuurilla. Tällöin tarjolla on runsaasti hengitysteiden ja suoliston bakteereita, jotka kestävät antibiootteja. Jotta voitaisiin vähentää lasten tautitaakkaa ja antibiootteja sietävien bakteerien leviämistä, päivähoitoryhmiä pitäisi pienentää.

Antibioottikuuri lisää tulevien bakteeri-infektioiden määrää. Nuorilla naisilla virtsatietulehdusten yleisyys kasvaa jopa viisinkertaiseksi 2–4 viikkoa sen jälkeen, kun antibioottihoito on loppunut. Infektiot johtunevat siitä, että taudinaiheuttajabakteerit valtaavat kuurin tyhjentämää elintilaa muita bakteereita nopeammin.

Myös lasten välikorvatulehdusten toistuminen voi johtua siitä, että nenänielun normaali bakteeristo köyhtyy antibioottihoidon aikana. Tämän ehkäisemiseksi on kokeiltu suihkuttaa antibioottikuurin jälkeen nenänieluun normaalibakteeristoon kuuluvia vaarattomia streptokokkeja. Suihkeiden todettiin estävän jopa puolet uusiutuvista välikorvatulehduksista.

Bakteerikato lisää syöpiäkin

Bakteeristomme saattaa auttaa myös ehkäisemään syöpiä. Antibioottikuurit lisäävät joidenkin syöpien riskiä 1,5–2-kertaiseksi. Lisäys ei siis ole kovin suuri, mutta saattaa antibioottien laajan käytön huomioon ottaen olla merkittäväkin.
Professori Paul Knekt Kansanterveyslaitoksesta havaitsi kollegoineen jo lähes kymmenen vuotta sitten, että kroonista virtsatieinfektiota sairastavien ja paljon antibiootteja käyttäneiden alle 50-vuotiaiden naisten rintasyöpäriski lisääntyi 1,7-kertaiseksi.

Amerikkalaiset tutkijat vahvistivat tämän havainnon omassa tutkimuksessaan. Antibiootteja yli 500 päivää saaneiden nuorten naisten rintasyöpäriskin todettiin olevan kaksinkertainen niihin verrattuna, jotka eivät olleet saaneet antibioottihoitoja.

Viime vuonna Kansanterveyslaitoksen erikoistutkija Annamari Kilkkinen työtovereineen raportoi Suomen syöpärekisterin ja Kansaneläkelaitoksen tilastojen perusteella, että antibioottien runsas käyttö lisää muun muassa eturauhas-, rinta- ja paksusuolisyövän riskiä keskimäärin 1,5-kertaiseksi.

Mitä syövältä suojaavaa tekijää antibiootit sitten häiritsevät? Esimerkiksi paksusuolessa bakteerit muodostavat glykosyloituneita lyhytketjuisia rasvahappoja ihmisen solujen ravinnoksi. Niitä syntyy paksusuolen vähähappisissa oloissa, kun bakteerien entsyymit ovat irrottaneet suolistoon tulleista kasvisoluista glukoosia. Prosessissa tarvitaan siis toiminnaltaan terve suoliston bakteeristo ja ravinnosta riittävästi vihanneksia.

Bakteereista terveellisiä aineita

Ihmisen terveyttä voivat edistää muutkin suolistobakteerien tuotteet: erilaiset biologisesti aktiiviset aineet, joita bakteerimme valmistavat runsain määrin. Valtaosa aineista on toistaiseksi tuntemattomia, mutta jotain sentään jo tiedetään.

Enterolignaanit, kuten enterolaktoni ja enterodioli, ovat suoliston bakteerien tuottamia lievästi hormonaalisia, terveyttä edistäviä yhdisteitä. Ne toimivat myös antioksidantteina ja vaikuttavat rasva-aineenvaihduntaan. Näistä kahdesta enterolaktonia pidetään merkittävämpänä.

Annamari Kilkkinen kollegoineen havaitsi joitakin vuosia sitten, että antibioottien käyttö, joka tappaa hyödylliset bakteerit siinä kuin haitallisetkin, vähentää elimistön enterolaktonin määrää jopa yli vuodeksi. Tämä tukee ajatusta, että elimistö saa enterolaktonin nimenomaan bakteereilta.

Jo kymmenisen vuotta sitten suomalainen tutkimusryhmä raportoi tiedelehti Lancetissa, että ne, joilla on vähän enterolaktonia veressään, saavat keskimääräistä useammin sydän- ja verisuonitauteja. Kaikki myöhemmin tehdyt tutkimukset eivät ole vahvistaneet tätä löydöstä, mutta joka tapauksessa se avasi mielenkiintoisen tutkimuskentän.

Ehkä enterolignaanit ainakin osaksi selittävät, miksi kokojyvätuotteiden, hedelmien ja vihannesten syöminen ehkäisee ennenaikaisia sydänkuolemia. Suoliston bakteerit nimittäin  tekevät enterolignaaneja kasvisten sisältämistä lignaaneista.

Allergisilla poikkeava bakteeristo

Myös taipumus allergiaan voi johtua oikeanlaisten bakteerien puutteesta ja mahdollisesti myös antibioottien runsaasta käytöstä.

Allergisten sairauksien lisääntymistä on selitetty sillä, että emme enää ole tekemisissä ympäristön bakteerien kanssa yhtä paljon kuin aiemmin. Keski-Euroopassa tehdyn tutkimuksen mukaan maaseudun lapset ovat selvästi vähemmän taipuvaisia allergioihin kuin kaupunkilaiset. Maaseudulla kasvavat kohtaavat enemmän maaperän, kotieläinten ja kasvikunnan bakteereja.

Allergisten bakteeristo on erilainen kuin terveiden, ja ainakin joissakin tapauksissa tiettyjen bakteerien lisääminen on hyväksi. Suomalaiset tutkimukset osoittavat, että allergisissa perheissä äidille raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen annettavilla maitohappobakteereilla voidaan vähentää lapsen atooppista ihottumaa.
Ilmeisesti tarvitsemme normaalin, vahvan mikrobiston estämään elimistön puolustusjärjestelmän ylilyöntejä, joista allergioiden oireet johtuvat. Suoraa näyttöä tästä on ainakin eläinkokeista. Esimerkiksi jokunen vuosi sitten osoitettiin, että bakteeristoa heikentävä antibioottihoito herkistää hiiret homesienen aiheuttamalle hengitystieallergialle.

Toistaiseksi vielä odotellaan lisää tutkimuksia, jotka vahvistaisivat yhteyden antibioottien runsaan käytön ja allergian lisääntymisen välillä, mutta lasten allergioita tällainen yhteys selittäisi hyvin. Lapset ovat Suomessa antibioottien suurkuluttajia: he saavat vuosittain noin kolmanneksen yli kahdesta miljoonasta antibioottikuurista, vaikka heidän osuutensa väestöstä on vain kuudesosa.

Samoin lihavilla

Ehkä osalla meistä bakteeristo on muita epäterveellisempi jo alun alkaen. Vääränlainen bakteeristo saattaa altistaa esimerkiksi lihavuudelle.
Lihavien bakteeristo on erilainen kuin laihojen. Tämä on havaittu ihmisilläkin, mutta tarkimmin asiaa on tutkittu eläimillä. Lihavien hiirten ulosteen siirtäminen laihojen suolistoon johti jälkimmäisten painon nousuun. Yksi tunnistettu ero on, että lihavissa hiirissä elää enemmän firmikuuttien pääjaksoon kuuluvia bakteereita kuin laihoissa.

Lihavuus on tulehdussairaus. Lihavilla on veressään tulehduksesta viestiviä aineita, ja hyvin lihavilla rasvakudoksen painosta jopa puolet on tulehdussoluja. Vielä ei tiedetä, mistä rasvakudoksen tulehdusreaktio johtuu, mutta bakteeriston mahdollista osuutta rasva-aineenvaihduntaan on alettu kartoittaa.

Bakteerihoidot yleistyvät

Suoliston bakteeristo on määrässään ja monipuolisuudessaan massiivinen ja tuottaa satoja erilaisia biologisesti aktiivisia aineita. Lukuisat tekijät siis vaikuttavat siihen, kuinka tärkeä jokin tietty bakteeri on terveydelle.
Tulevaisuudessa bakteeristomme puutteita korjattaneen räätälöidyillä bakteerihoidoilla. Jotta tämä olisi mahdollista, meidän pitää kuitenkin perehtyä nykyistä syvällisemmin normaalin bakteeriston koostumukseen ja toimintaan.

Elämmekin nyt vähintään yhtä mielenkiintoista aikaa kuin 1800-luvun lopulla, kun bakteerit keksittiin, tai 1940-luvulla, kun antibiootit otettiin käyttöön. On helppo ennustaa, että 2010-luvusta tulee mikrobiologian vuosikymmen.

Enemmän kuin omia soluja.

Aikuisella ihmisellä on suolistossaan 100 000 miljardia (10 potenssiin 14) mikrobisolua eli kymmenisen kertaa enemmän kuin koko kehossa on omia soluja. Yhdessä millilitrassa paksusuolen sisältöä on mikrobisoluja 100–1 000 miljardia (10 potenssiin 11–10 potenssiin 12). Lajeista valtaosaa ei vielä tunneta. Esimerkiksi happea karttavia on vaikea tutkia viljelemällä.

Tietoa paljon muttei tarpeeksi.

Yhtä hyödyllisten bakteerien ryhmää, probiootteja, on tutkittu paljon. On ilmeistä, että niillä on runsaasti myönteisiä vaikutuksia. Vakuuttavimmat tutkimukset on tehty maitohappobakteereilla lasten allergian, hengitystieinfektioiden ja antibioottiripulin ehkäisyssä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miten muut ihmiset hyötyvät probiooteista tai esimerkiksi millaisia probiootteja terveen ihmisen kannattaisi syödä ja miten usein.

Antibioottihoitoja voisi vähentää.

Antibiootit tappavat  tautibakteerien lisäksi elimistön hyödyllistä bakteeristoa. Monessa tapauksessa tauti paranisi ilman antibioottiakin. Suomessakin voisi toimia hyvin Hollannin käytäntö, että lääkäri lievissä tapauksissa arvioi hoidontarpeen uudestaan päivää tai paria ensi käynnin jälkeen, ennen kuin kirjoittaa antibioottireseptin.

Tulevaisuudessa hoidetaan bakteereilla.

Ehkä tulevaisuudessa – kunhan ihmisen bakteeristo on opittu tuntemaan kunnolla – antibioottihoidon nujertama hyödyllinen bakteeristo uusitaan rutiininomaisesti.  Ympit saataisiin esimerkiksi tabletteina suolistoon ja suihkeina muille limakalvoille.

Johtuuko autismi bakteerien toksiineista?

Meissä elävät bakteerit voivat tuottaa myös haitallisia aineita, kuten toksiineja.
Kaikki suomalaiset on rokotettu jäykkäkouristusta aiheuttavaa Clostridium tetani -bakteerin toksiinia vastaan. Suolistossamme kuitenkin asuu saman Clostridium-suvun muita bakteereja, joiden mahdollisia toksiineja vaikutuksineen ei tunneta.
Clostridium-suvun bakteereja on havaittu olevan tavallista enemmän muun muassa eräiden autististen lasten suolistossa. On pohdittu, saattavatko nämä bakteerit aiheuttaa autismia, mutta nykytieto ei vielä riitä tämän varmistamiseen.
Bakteerien toksiineja on ehdotettu syiksi myös esimerkiksi lasten ja nuorten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön eli ADHD:hen ja nykimishäiriöön eli Touretten oireyhtymään.
Nämä ajatukset saattavat kuulostaa mielikuvituksellisilta, mutta samoin kuulosti vielä 1980-luvun alkupuolella helikobakteeri maha- ja pohjukaissuolihaavan aiheuttajana. Haavoja pidettiin stressisairauksina, kunnes helikobakteerin osuus selvisi.

Antibiootteja kuitenkin tarvitaan

Bakteereita tappavien lääkkeiden haittapuolista huolimatta antibioottihoitoja ei voida täysin lopettaa eikä niistä kannata kokonaan kieltäytyä.
– Kaikki bakteeritaudit eivät parane omin päin vaan voivat aiheuttaa pysyviä vaurioita.
– Jotkin bakteeritaudit, kuten aivokalvontulehdus, voivat johtaa nopeasti kuolemaan.
– Ilman antibiootteja moniin leikkauksiin liittyy suuri infektioriski.
– Erityisen tärkeitä antibiootit ovat immuunipuutteisille, joiden elimistön oma puolustuskyky on sairauden takia heikentynyt.

Mikrobiton voi elää vain kuplassa

Steriilinäkin pystyy elämään, mutta ei helposti. Tästä kertoo David Phillip Vetterin tarina.

Texasilaiset David Joseph Vetter Jr. ja Carol Ann Vetter saivat terveen tyttären Katherinen jälkeen pojan, joka kuoli seitsemän kuukauden iässä vaikeaan yhdistyneeseen immuunipuutokseen (severe combined immune deficiency syndrome). Tässä sairaudessa elimistön puolustussolujen ja vasta-aineiden toiminta on geenivirheiden takia vakavasti häiriintynyt.

Lääkärit varoittivat, että 50 prosentin todennäköisyydellä myös heidän seuraavalla pojallaan olisi sama sairaus. Jottei poika kuolisi, he valmistautuivat eristämään vastasyntyneen ja antamaan hänelle jonkin ajan kuluttua luuydinsiirron. Siitä hän saisi terveen immuunijärjestelmän ja voisi päästä normaaliin maailmaan.

Kastettiin steriilillä vedellä
David Phillip Vetter syntyi 21. 9. 1971. Hänet siirrettiin suoraan äidin kohdusta kymmenessä sekunnissa steriiliin muovitelttaan. Toimenpide osoittautui tarpeelliseksi, sillä myös hänellä oli samat geenivirheet kuin hänen menehtyneellä isoveljellään.

David kastettiin teltan sisällä steriloidulla kastevedellä. Kaikki kuplaan annetut ruoat, vaatteet ja tavarat steriloitiin, niin ettei niissä ollut eläviä mikrobeja.

Lääkärit olivat toivoneet, että Davidille olisi voitu antaa luuydinsiirto hänen sisareltaan Katherinelta, mutta tämän kudostyyppi osoittautui vääräksi. Siispä David jäi asumaan kuplaansa odottamaan sopivaa luovuttajaa.

Teltassa teini-ikäiseksi

David eli teltassa toistakymmentä vuotta. Koska sopivaa luovuttajaa ei sinä aikana löytynyt, pojan vanhemmat antoivat vuonna 1984 luvan tehdä siirron Katherinelta yhteensopimattomuusongelmasta huolimatta. Luuydin siirrettiin infuusiona teltassa olevan Davidin suoneen.

Parin kuukauden ajan toivottiin, että hän olisi parantunut ja ollut valmis jättämään kuplan.

David kuitenkin sairastui ensimmäistä kertaa elämässään ripuliin, kuumeeseen ja suoliston verenvuotoon. Hänet jouduttiin ottamaan kuplasta ulos hoitotoimia varten. Kahden viikon kuluttua hän kuoli oireet tuottaneeseen Burkittin lymfoomaan, jonka aiheuttaja Epstein–Barrin virus oli päässyt elimistöön luuydinsiirteen mukana.
David Vetterin tarina osoittaa, että ihminen pystyy kyllä elämään ja kasvamaan ilman mikrobeja mutta vain, jolleivät mikrobit pääse jossain vaiheessa yllättämään.

Steriiliydestä meillä jokaisella on kokemusta kohdussaoloajaltamme, mutta useimmilla syntymän jälkeinen mikrobialtistus on nopeasti kouluttanut immuunijärjestelmän pitämään bakteerit ja virukset siellä, minne ne kuuluvat.

 

Lääkäri ei unohda aids-kesää

Aidsin tulo Helsinkiin oli kesän suurin uutinen 30 vuotta sitten. Sinä kesänä tutkijat jäljittivät taudin aiheuttajaa, lääkärit pukeutuivat suojavarusteisiin, media villiintyi ja homomiehet pelkäsivät kuollakseen.

Sunnuntai 30.6.2013 2:00 Päivitetty: 30.6.2013 9:01

Hakulaite piippasi sairaalan ruokalassa.
Iho- ja sukupuolitautilääkäri Sirkka-Liisa Valle tavoitteli Auroran sairaalan sisätautiosaston apulaisylilääkäriä Juhani Lähdevirtaa. Oli 20. kesäkuuta vuonna 1983.
Puhelimessa Valle meni suoraan asiaan. Hän soitti sukupuolitautien poliklinikalta Töölöstä, ja hän oli juuri diagnosoinut Suomen ensimmäisen

Kysymys yllätti apulaisylilääkärin.

"Tuntui, kuin olisin ollut kuussa", Lähdevirta muistelee kolme vuosikymmentä myöhemmin.
Tuona kesänä aids oli vasta pelottava huhu Yhdysvalloista. Lähdevirta oli arvellut, että kuluisi kymmenisen vuotta ennen kuin uusi, tappava tauti ehtisi Suomeen. Nyt se olikin jo Töölössä 37-vuotiaalla miehellä, joka oli valmis nousemaan raitiovaunuun. Jonkun vain olisi otettava hänet vastaan.
Auroran ruokalasta nousee pieni mäntyjen ja vaahteroiden reunustama mäki kohti tartuntatautipotilaiden eristämiseen soveltuvaa nelososastoa.
Lähdevirta alkoi kiivetä mäkeä. Oli pilvistä, vehreää. Juhannuksenalusviikko oli kylmä.

Kiivetessään Lähdevirta pelkäsi, että uutinen saisi henkilökunnan marssimaan ulos. Siksi hän toimi osastolla liioitellun rauhallisesti, istuutui tuoliin ja odotti hetken ennen kuin puhui.

"Nyt on käynyt niin, että Suomen ensimmäinen aids-potilas on tulossa tänne. Mihinkähän huoneeseen hänet voitaisiin sijoittaa?"
Nyt hoitajat lähtevät, jos ovat lähteäkseen, Lähdevirta mietti.
Hoitaja käveli käytävään. Hän alkoi huudella vapaina olevien huoneiden numeroita.

Lääkäri Juhani Lähdevirta tutki ja hoiti aids-potilaita Auroran sairaalan nelososastolla. Tähän samaan huoneeseen majoitettiin ensimmäinen potilas.

 

Yksi suomalainen tunsi 1980-luvun alussa aidsin niin hyvin kuin se noihin aikoihin oli mahdollista. Sirkka-Liisa Valle, yksityispraktiikkaa pitävä nelikymppinen lääkäri, seurusteli seattlelaisen professori King Holmesin kanssa.
"Hän oli guru omalla alallaan, on edelleenkin", Valle sanoo. "Kaikki maailman seksitautilääkärit, ihotautilääkärit ja sisätautilääkärit tietävät tämän miehen."
Pariskunta yhdisti harvat tapaamisensa suuriin lääkärikonferensseihin. Helmikuussa 1982 yhdysvaltalaisten infektiotautilääkäreiden talvikokous järjestettiin Coloradon Aspenissa. Siellä Valle kuuli ensimmäistä kertaa sairaudesta, jonka nimi oli silloin GRID, gay-related immune deficiency.
Aiemmin hyväkuntoiset homomiehet sairastuivat Kaposin sarkoomaan, tummia iholäiskiä aiheuttavaan pahanlaatuiseen verisuonikasvaimeen, jota tavattiin yleensä vain vanhuksissa. Esiintyi myös vaikeaa pneumokystiskeuhkokuumetta ja selittämätöntä imusolmuketurvotusta.

Vähä vähältä oli käymässä selväksi, että erillisiltä epidemioilta vaikuttaneet ilmiöt liittyivät toisiinsa – ja että tapauksia löytyi eri puolilta Yhdysvaltoja.
Tartunta näytti leviävän ainakin sukupuoliyhteydessä ja johtavan potilaan immuunipuolustuksen romahtamiseen. Tämä altisti potilaat sairauksille, jotka eivät tavallisesti iske nuoriin ihmisiin.

Kun taudin aiheuttaja oli tuntematon, tartuntaa ei voitu löytää testeillä. Sairaus diagnosoitiin oireiden perusteella. Ennuste oli surkea: Kaposin sarkoomaan tai keuhkokuumeeseen sairastuneilla potilailla oli korkeintaan kaksi vuotta elinaikaa.

Nimeä taudilla ei ollut, joten jotkut lääkäritkin käyttivät siitä nimitystä "homosyöpä".
Aspenissa kuullut luennot olivat jääneet vaivaamaan Vallea, joka tiesi, että helsinkiläiset homomiehet matkustivat paljon.
"Homoelämä oli silloin erilaista. Se ei ollut enää laitonta tai sairautta, mutta se oli piilotettua, ja matkustaminen pois Suomen ahtaasta ilmapiiristä oli homoille tärkeää."

Ruotsista löytyi ensimmäinen tautitapaus joulukuussa 1982.
Tauti tulisi Suomeenkin, Valle uskoi. Hän halusi valmistautua.

Sirkka-Liisa Valle kipusi Ostrobotnian Disko Club Trianglen portaita sosiaalihoitaja Hertta Dowiattin kanssa toukokuussa 1983. Hän oli hakenut Suomen Akatemialta rahoitusta pienen, seksuaalisesti aktiivisista helsinkiläisistä homomiehistä koostuvan tutkittavien ryhmän kokoamiseen.
Helsingin kaupungin sukupuolitautipoliklinikka Välskärinkadulla Töölössä oli tarjonnut tilat tutkimusta varten. Siellä työskenteli myös Dowiatt, joka oli äitihahmo monelle homomiehelle.

Taudin tiedettiin liittyvän potilaiden immuunipuolustuksen romahtamiseen, joten Valle tarvitsi ryhmäänsä asiaan erikoistuneen tutkijan. Mukaan oli lupautunut Auroran sairaalan laboratoriossa työskennellyt dosentti Annamari Ranki. Dowiatt oli pyytänyt Seksuaalinen tasavertaisuus ry:tä, Setaa, levittämään sanaa tapaamisesta Trianglessa.

"Vatsanpohjassa jännitti. Edellä käveli mies, jolla oli valkoiset polveen asti ulottuvat saappaat, pieni mekko ja valtava vaalea peruukki", Valle muistelee. "En minä ollut ollut Bottalla homodiskossa koskaan."
Vallea odotti ryhmä vakavia miehiä. Sana Yhdysvalloissa leviävästä tappavasta taudista oli kiertänyt homoyhteisössä. Mukana oli Setan silloinen puheenjohtaja Raimo Nordfors, joka halusi osallistua tutkimukseen. Nordforsilla oli ollut suhteita ulkomailla, ja hän halusi selvittää, oliko hän terve.

"Mielessä kävi aikamoista myllerrystä. Tiesin, että minäkin olin saattanut saada tartunnan."
Valle kertasi tuoreimman tiedon taudista ja kertoi sitten, että tutkimuksessa olisi aluksi tilaa 25 tutkittavalle.
Tutkimukseen kuuluivat seuraavat asiat:
Pitkä haastattelu, joka perustui Yhdysvalloista saatuihin lomakkeisiin. Tutkittavalta kysyttiin seksipartnereista ja -tavoista, erityisesti ulkomaanmatkoista.

Lääkärintarkastus. Iho, imusolmukkeet ja suu syynättiin tarkkaan.
Verikokeita. Kun taudin aiheuttajaa ei tunnettu, verestä tutkittiin lähinnä immuunipuolustuksen tilaa.
Valle ei itsekään uskonut, että ensimmäinen kesä johtaisi aids-diagnoosiin. Tarkoitus oli lähinnä luoda pohjaa myöhemmälle tutkimukselle ja levittää tietoa tartuntariskistä.

Hertta Dowiatt alkoi kerätä nimiä. Lista täyttyi nopeasti. Kesäkuun alussa oltiin valmiita aloittamaan.
Välskärinkadulla sovittiin järjestelystä, jossa kukaan ei saisi nähdä edellistä tai seuraavaa tutkittavaa. Valle tunsi tutkittavansa vain järjestysnumeroilla. Tarkastus oli huolellinen: joka päivä ehdittiin ottaa vastaan vain kaksi tai kolme ihmistä.

"Hertta otti yhden kaverin sisään yhdestä ovesta ja pisti toisen kaverin ulos toisesta ovesta", Nordfors kuvaa.
20. kesäkuuta Dowiatt saatteli sisään miehen, joka oli käynyt jo aikaisemmin poliklinikalla kurkkukivun vuoksi. Nielutippuria epäiltiin, mutta antibioottikuuri ei ollut auttanut.

Valle huomasi heti punaiset täplät potilaan silmien ympärillä. Kitalaesta paljastui läikkä, jonka Valle tunnisti King Holmesin lähettämästä diakuvasta. Ilmiselvä Kaposin sarkooma.
Vallen iho nousi kananlihalle. Hän ei ollut odottanut tätä.
"Oletko sä ajatellut, että mitä tämä on", Valle kysyi tutkittavaltaan.
"Se on varmaan sitä", mies vastasi.
"Sitähän se on", Valle myönsi.

Sirkka-Liisa Valle diagnosoi aidsin 37-vuotiaasta helsinkiläismiehestä kesäkuussa 1983. Se tapahtui sukupuolitautien poliklinikalla. Potilaat hakeutuivat tämän muurin suojaan, kun he tulivat tutkimuksiin.

 

Maan ensimmäinen aids-potilas istahti raitiovaunuun, kun oli kuullut diagnoosinsa.

Suomi oli silloin erilainen kuin nykyään. Vuoden 1983 Suomessa terveyskeskuksissa ei ollut fakseja: ne saataisiin vuonna 1986, Tšernobylin ydinonnettomuuden jälkeen. Tieto kulki kirjepostina ja puhelimitse, ja harvalla oli varaa seurata ulkomaisia tiedotusvälineitä. Suomi vasta totutteli olemaan maa, jonka presidentti ei ollut Kekkonen.

37-vuotias potilas oli rauhallinen. Välskärinkadulta hän matkusti Hyksin ihotautiklinikalle Snellmaninkadulle valokuvaan ja sarkoomakoepalan ottoon, sitten Auroran sairaalaan. Tsaarin aikana rakennetun kulkutautisairaalan nelososaston lempinimi oli Ketunpesä. Talo oli yksi alueen pienimmistä, mutta sisäänkäyntejä oli 14 – monta kuin ketulla pesässään. Jokaisesta potilashuoneesta aukesi kaksi ovea, yksi käytävälle, toinen ulos. Se mahdollisti potilaiden täydellisen eristämisen.

Mies oli hyvässä kunnossa, kun otetaan huomioon se, että hän oli kuolemansairas. Ketunpesässä häntä oli vastassa suojavarusteisiin pukeutunut joukkio. Kun ohjeistusta aidsilta suojautumisesta ei ollut, Lähdevirta oli määrännyt henkilökunnan pukemaan ylleen kaiken, mitä kaapista löytyy.
"Raitiovaunusta tuli mies arkivaatteissa, ja me olimme vastassa täysissä naamiaisvarusteissa. Silloin se ei tietenkään huvittanut, mutta myöhemmin hän nauroi, että olimme olleet perin kummallisen näköisiä."

Käymälää kutsuttiin Jennyn teehuoneeksi, ja se sijaitsi Olympiastadionin ja Töölön kisahallin välisessä puistikossa, Paavo Nurmen patsaan vieressä. Täältä homomiehet olivat etsineet seksiseuraa jo 1960-luvulla, kun homous oli Suomessa rikos.

Kesän 1983 alussa Setan aktiivi Olli Stålström liisteröi käymälän seinään lehtisiä, joissa varoitettiin uudesta tappavasta taudista.
"Siihen aikaan tiedettiin, että suojaamaton yhdyntä on riskitekijä, mutta asiallista tietoa oli huonosti saatavilla. Lappujen pääsanoma oli, että varokaa."
Setassa oltiin jo pitkään seurattu Atlantin takaa kantautuvia huolestuttavia uutisia. Ensimmäinen suomenkielinen artikkeli taudista julkaistiin järjestön lehdessä syksyllä 1982. Siinä ihmisiä kehotettiin hakeutumaan viipymättä lääkärin vastaanotolle, jos heillä on epäilyksiä terveyden suhteen.
Setassa tiedettiin, että anonyymiä seksiä harrastavat miehet olivat riski. Monelle oli helpompaa hakea seksiseuraa käymälöistä ja pusikoista kuin uskaltautua sisään ravintoloiden homoiltoihin.

"Suomi oli silloin huomattavasti ahdasmielisempi kuin nyt. Moni homo- ja bi-mies pelkäsi joutuvansa syrjityksi ja pysyi kaapissa. Moni oli naimisissa", sanoo Setan silloinen sosiaalisihteeri Outi Lithén.

Setan aktiivit jakoivat tiedotteita myös Olympiastadionin viereisen Mäntymäen pusikoihin ja Laakson metsään.
"Monet olivat yllättyneitä mutta iloisia siitä, että heistä välitetään. Sitten oli myös sellaisia, jotka suuttuivat suunnattomasti siitä, että heitä tullaan häiritsemään juuri, kun he ovat kruisailemassa. Osa ihmisistä nimitti meitä partiopojiksi", Stålström muistelee.

Tietoa oli tarjolla myös ravintoloiden säännöllisissä homoilloissa. Kesällä 1983 iskelmää tanssittiin ravintola Mercurin tiloissa Töölössä. David Bowien Let's Dance ja muut ajan hitit soivat Bottalla, ravintola Kaisaniemessä ja Studio 302 -klubilla Lönnrotinkadun graniittilinnassa.
Setassa pelättiin, että homotaudiksi kutsutun aidsin takia seksuaalivähemmistöjä alettaisiin vainota juuri kun ilmapiiri oli hieman vapautunut.

"Saimme tiedon ensimmäisestä tautitapauksesta ennen juhannusta. Mietimme, kuinka kauan menee ennen kuin rävähtää", Lithén kertoo.

Sosiaalihoitaja Hertta Dowiatt asuu edelleen asunnossa, jossa hän kuunteli nuorten homomiesten huolia.

 

'SUOMESSA ENSIMMÄINEN VARMA AIDS-POTILAS", otsikoi Iltalehti tiistaina 28. kesäkuuta. "Ruotsissa 12, Euroopassa 180", täsmensi yläotsikko.
Seta, tutkijat ja Auroran sairaalan henkilökunta olivat keskuudessaan sopineet, että tieto tautitapauksesta pidettäisiin toistaiseksi salassa. Jotenkin salaisuus karkasi. Uutinen vuoti juhannuksen jälkeen Iltalehteen ja vielä samana iltana Helsingin Sanomiin ja Ilta-Sanomiin.

Aids-potilas ja hänen puolisonsa pelästyivät lööppejä.
Auroran sairaalan ulkopuolella pyöri valokuvaajia, ja toimittajat soittelivat osastolle.

Sairaalaan lähetettiin haastattelupyyntöjä ja uskonnollisten järjestöjen lappuja, joissa luvattiin rukoilla syntisen ihmisen puolesta.
Pariskunnan tuttavat päättivät kerätä kolehdin, jonka turvin potilas ja hänen puolisonsa matkustivat Lappiin rauhoittumaan.
Homoseksuaalisuutta ei ollut aiemmin käsitelty laajasti julkisuudessa. Nyt lehtiotsikot yhdistivät seksuaalisen suuntautumisen tappavaan tautiin.
"Toivottavasti vetoomukset sukupuolisesti poikkeaville koetaan asianomaisissa piireissä vastuuntuntoisesti, jotta viruksen leviäminen saadaan rajoitetuksi", Ilta-Sanomat kirjoitti.

Seta joutui myrskyn keskelle.
"Mediassa puhuttiin toistuvasti riskiryhmästä. Me yritimme puhua joidenkin henkilöiden riskikäyttäytymisestä", Setan silloinen puheenjohtaja Raimo Nordfors sanoo.

Setan tietoon tuli tapauksia, joissa vuokranantaja oli antanut vuokralaisilleen häädön näiden seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Eräs homomies siirrettiin marketin lihatiskiltä syrjään, koska hän voisi leikata sormeensa.
"Meille tuli yhteydenottoja, joissa homomiehet kertoivat kurjasta kohtelusta. Yksikin kaveri soitti ja kertoi, että sinä aikana kun hän oli lääkärin vastaanotolla, lääkäri kävi pesemässä kätensä kahdeksan kertaa", Outi Lithén kertoo.

Lääkintöhallitus yritti rauhoitella suomalaisia korostaen, että aids koskee marginaaliryhmää. Se ei reagoinut Setan toivomukseen käsitellä tautia muutenkin kuin lääketieteellisenä pulmana.
"Viisaiden ihmisten olisi pitänyt nähdä, että kysymys ei ole vain taudista vaan vakavasta sosiaalisesta ja yhteiskunnallisesta ilmiöstä", Lithén sanoo.
Setan toimistossa puhelin soi jatkuvasti. Moni heterokin epäili saaneensa tartunnan.

Eräänä iltana päivystysvuorossa ollut Raimo Nordfors vastasi puhelimeen. Luurin toisessa päässä oli lääkäri, joka pelkäsi, että hyttyset tartuttavat aidsin hänen lapsiinsa.

Setan aktiivi Olli Stålström makoilee Mäntymäen kalliolla. Homomiehet tapailivat siellä 1980-luvulla.

Puhelin soi yötä päivää myös kerrostalokaksiossa Vaasankadulla, jossa sukupuolitautien poliklinikan sosiaalihoitaja Hertta Dowiatt asui yksin.
Dowiatt oli uransa aikana voittanut monen homomiehen luottamuksen. Hänen ansiostaan Vallen tutkimusryhmällä oli alusta asti hyvät kontaktit helsinkiläiseen homoyhteisöön.

"Minulle soitti kauhuissaan olevia ihmisiä, jotka olivat huolissaan siitä, että olivat saaneet tartunnan. Laskin yhtenä päivänä kolmesataa puhelua."
Dowiatt oli työskennellyt hoitoalalla 30 vuotta, mutta hän ei ollut aiemmin kokenut mitään vastaavaa. Kotiovelle ilmestyi nuoria poikia, joista osa jäi yöksi.
"Muistan yhden pojan, joka sanoi, että hän ei uskalla mennä kotiin. Hän oli vasta tullut ulos kaapista ja pelkäsi, että äiti heittää hänet pihalle. Osa nuorista uhkaili itsemurhalla."

Raimo Nordfors alkoi oleskella Dowiattin luona. Yhdessä kaksikko yritti lohduttaa, tukea ja rauhoitella ihmisiä. Hiljaisina aikoina he istuivat keittiön pöydän ääressä, joivat kahvia ja miettivät, millainen maailma olisi kesän jälkeen.

Kunnes puhelin jälleen soi.
Huolestuneet ihmiset kyselivät, voiko aidsin saada aivastuksesta, kättelemisestä tai pyyhkeestä. Eräs imatralaisnainen pelkäsi tartuntaa, koska paikallinen homomies käytti samaa linja-autoaseman vessaa.
Eräänä päivänä Dowiatt huomasi, että joku oli kirjoittanut hänen kerrostalonsa alaoveen: Tässä asuu Hertta Dowiatt.
Viesti oli kirjoitettu huulipunalla.
Heinäkuun lopussa Dowiatt oli uuvuksissa. Hän joutui jäämään moneksi viikoksi sairauslomalle.

Vieläkään ei tiedetty, mistä sairaus johtui. Tutkimusryhmä yritti Suomessakin metsästää salaperäistä taudinaiheuttajaa Suomen Akatemialta saamansa apurahan turvin.

Tampereen yliopiston patologian professori Kai Krohn oli jo keväällä jakanut uudesta taudista kertovia yhdysvaltalaisia artikkeleita opiskelijoilleen ja pyytänyt heitä pohtimaan sairauden aiheuttajaa.

Seminaarien pohjalta syntyi hypoteesi, jonka mukaan immuunipuolustuksen romahduksen aiheutti välittäjäaine interleukiini 2:n puutos.
Kun tiedotusvälineet kertoivat ensimmäisestä tautitapauksesta, Krohn soitti mökiltään interleukiini 2:sta väitöskirjaansa tehneelle Jaakko Antoselle.
Pyydä, että Helsingin tytöt lähettävät verta, Krohn kehotti.
Annamari Ranki pani koodatut verinäytteet matkaan. Opiskelijoiden hypoteesi osoittautui lähes oikeaksi. Interleukiini 2:n puutos ei aiheuta sairautta, mutta on yksi sen keskeisistä seurauksista.

Sen jälkeen Transpoint kuljetti säännöllisesti verinäytteitä Helsingistä Tampereelle.
Välskärinkadun-vastaanotolle oli tunkua. Vallen tutkimukseen osallistuminen oli käytännössä ainoa tapa päästä aids-tutkimukseen Suomessa, ja yhä useampi homomies pelkäsi tartuntaa. Ulkomailta kantautui jo tietoja tartuntojen leviämisestä heteroseksissä.

Tutkimus herätti ristiriitaisia tunteita homoissa. Osa ylisti Vallen työtä, osa pelkäsi tutkimushaastatteluissa kerättyjen intiimien tietojen leviämistä tai homojen leimautumista.

Heinäkuussa tutkimusryhmä sai lisärahoitusta. Mukaan otettiin heti 35 uutta tutkittavaa. Osalla oli jo aidsin oireita: joillakin todellisia, joillakin huolen synnyttämiä.

Tästä joukosta löytyi pian toinen tautitapaus.
Elokuun alussa, pari viikkoa diagnoosin jälkeen, 26-vuotiaan opiskelijamiehen kunto romahti. Hän hengitti pinnallisesti ja sai rajuja yskänpuuskia.
Tällöin Juhani Lähdevirralle oli jo selvää, että sairaus tulisi jakamaan lääkärikuntaa. Osa kollegoista kieltäytyi hoitamasta aids-potilaita tai käsittelemästä verinäytteitä, joissa voisi olla taudinaiheuttajaa.
Rintamakarkureita, Lähdevirta tuomitsee.

Vuonna 1983 ei vielä tiedetty, miten herkästi aids tarttuu. Vasta myöhemmin selvisi, että lääkärien ja hoitajien tartuntariski oli ollut hyvin pieni.
Epidemian alkuaikoina Juhani Lähdevirta pohti itsekin, olisiko tämä tauti hänelle kuolemaksi.

"Varmaan me kaikki alkuun pelkäsimme sitä. Minulla oli mielessä, että jonkin muistokiven sinne Auroran tontille voisivat meille sitten laittaa."
Kun monien sairaaloiden ovet pysyivät suljettuina, oli pakko tuoda erikoisalojen hoito Auroraan. Helsingin kaupungin ylihammaslääkärin Seppo Helmisen avulla sairaalan rakennus 8:n kellariin rakennettiin hammaslääkärin vastaanotto. Siellä hoidettiin aids-potilaiden suuongelmia.

Kun toisen aids-potilaan yskänpuuskia piti tutkia, hätiin kutsuttiin keuhkolääkäreitä Laakson sairaalasta.

"He rohkeasti tekivät keuhkoputkien huuhtelun, jolla löydettiin pneumokystinen keuhkokuume. Voitiin aloittaa siihen tehoava hoito."
26-vuotiaan keuhkokuume parannettiin, mutta keskushermostoinfektioon eivät tehonneet edes Ruotsista tilatut lääkkeet. Nuori mies sokeutui ja kuoli vuoden sairastamisen jälkeen.

Juhani Lähdevirran silmiin nousevat kyyneleet, kun hän muistelee Auroran ensimmäistä aids-vainajaa.

"Silloin alkoi se, että tuli näitä nuoria ihmisiä, jotka yksi toisensa jälkeen menivät hautaan. Heistä tuli niin tuttuja. Kun poislähdön hetki tuli, se oli jotenkin kuin olisi ollut omainen. Ja poislähtöjä tuli tihenevässä tahdissa niin kauhean kauan, siihen asti kunnes lääkitys tuli."

Jutun kirjoittajat tekevät kirjaa aidsin historiasta Suomessa. Tautiin liittyviä kokemuksia voi lähettää luottamuksellisesti osoitteeseen antti.j.jarvi@gmail.
com.

hs

Helsingin Sanomat kuvaili "gay-diskoa" Helsingissä vuonna 1984: "Miehet ovat hyväntuoksuisia ja naiset arkisia safaripaidoissaan."

Hiv leviää vauhdilla Venäjällä: Suomalaiset saavat ulkomailla tartuntoja eniten Thaimaasta

Venäjällä jo yli miljoona ihmistä on sairastunut hi-viruksesta. Venäjän aids-keskuksen johtajan mukaan hiv on kehittymässä tietyn ihmisryhmän epidemiasta laajemman kansanosan vaivaksi.

Ulkomaat 22.1.2016 10:37 Päivitetty: 22.1.2016 13:16

Jukka Hiiro

Helsingin Sanomat

Diana Markosian / Reuters

Hi-viruksesta sairastunut heroiininkäyttäjä lepäsi vuoteellaan tuberkuloosisairaalassa Tverissä Venäjällä vuonna 2011.

 

Venäjällä tehtiin torstaina kyseenalainen ennätys, kun maassa kirjattiin miljoonas hiv-potilas. Uutistoimisto Reutersin mukaan hän oli 26-vuotias Etelä-Venäjällä asunut nainen.

Maan kansallisen aids-keskuksen johtajan Vadim Pokrovskyn mukaan arvioiden perusteella tartuntojen määrä voi todellisuudessa olla paljon suurempikin, jopa 1,5 miljoonaa tartunnan saanutta.

”Epidemia kerää voimiaan. Valitettavasti valitsemamme keinot eivät ole olleet riittäviä”, hän sanoi Reutersille.

Pokrovsky varoittaa, että Venäjällä hiv on laajenemassa keskitetystä ja tiettyä väestönosaa laajasti koettelevasta sairaudesta yleisepidemiaksi, jossa tartuntojen määrä pääväestössä riittää taudin leviämiseen.
”Olemme muutosvaiheessa”, Pokrovsky varoittaa.

Suomessa Venäjän paheneva hiv-tilanne ei ole aiheuttanut toimenpiteitä eikä sitä tarvitse pelätä, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Kirsi Liitsola.

”Suomalaiset saavat yksittäisiä tartuntoja Venäjältä, sillä Venäjä on yksi niistä kolmesta maasta, joista suomalaiset tartuntoja saavat”, Liitsola sanoo.
Venäjän lisäksi suomalaiset saavat tartuntoja erityisesti Virosta ja Thaimaasta. Se voi johtua myös siitä, että kyseisissä maissa matkaillaan enemmän.
”Lisäksi tartuntoja saadaan jonkin verran Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta, mutta siellä maita on useampia”, Liitsola sanoo.

Venäjällä matkailevilla suomalaisilla ei Liitsolan mukaan ole sen enempää syytä huoleen kuin ennenkään.
”Viimeisen viiden vuoden aikana suomalaiset ovat saaneet Venäjältä hiukan alle 20 tartuntaa. Se on noin 10 prosenttia suomalaisten ulkomailta saamista tartunnoista”, Liitsola sanoo.

Liitsola muistuttaa, että lähes kaikkialla Suomen rajojen ulkopuolella hiv-tilanne on huonompi kuin meillä, eikä mitään maata ole syytä nimetä riskialttiimmaksi kuin jotain toista.

Kaikkiaan suomalaiset ovat saaneet hiv-tartuntoja kymmenistä eri maista. Venäjä on tartuntalistalla itse asiassa vasta toisena, sillä kärkipaikkaa pitää hallussaan Thaimaa noin 70 tartunnalla.

”Jos matkaan liittyy alkoholinkäyttöä ja ehkä maksullista seksiä, niin riskit kasvavat”, Liitsola sanoo.

Venäjän hiv-tartunnat näkyvät Suomessa myös maahanmuuton vuoksi.
”Meille tulee Venäjältä jonkin verran ihmisiä, joilla on tartunta jo tullessaan”, Liitsola sanoo.

Venäjällä on kuollut 204 000 ihmistä hiviin vuoden 1987 jälkeen, jolloin maassa tilastoitiin ensimmäinen tartunta. Tänä vuonna maassa on odotettavissa Pokrovskyn mukaan ainakin 93 000 uutta tartuntaa, kun niitä viime vuonna oli 90 000. Toteutuessaan määrä on suurin 30 tilastoidun vuoden aikana.
Talousvaikeuksista muun muassa öljyn hinnanlaskun ja EU:n talouspakotteiden takia kärsivä Venäjä suunnittelee rahoittavansa hivin ja aidsin vastaista taistelua 40 miljardilla ruplalla. Pokrovskyn mukaan rahaa tarvittaisiin 100 miljardia ruplaa.

Joka viides huumeidenkäyttäjä ja joka kymmenes homomies on Venäjällä Pokrovskyn mukaan hiv-positiivinen.
Yli kymmenellä alueella virusta kantaa jopa prosentti väestöstä.
”On tiettyjä alueita, joilla voimme puhua jo hiv-epidemiasta”, Pokrovsky sanoo.
Pokrovskyn mukaan 55–60 prosenttia tapauksista liittyi huumeiden käyttöön ja 40 prosenttia heteroiden väliseen seksiin. Homoseksuaalisen seksin vaikutukset taudille ovat arvion mukaan vain 1,5 prosentin luokkaa.
Vuonna 2014 Venäjällä kuoli hiviin tai aidsiin 24 000 ihmistä, heistä noin puolet aidsiin.

Vuoden 2014 heinäkuussa Venäjällä oli noin 142 miljoonaa asukasta.

Aidsiin kuolessa Suomessa enää harvoin

Aidsiin kuolee Suomessa enää yksittäisiä ihmisiä vuodessa. Tämän vuoksi helsinkiläisen Tapani Valkosen maailma ei romahtanut, kun hän sai tietää olevansa hi-viruksen kantaja vuonna 2004.

”Tunsin paljon hiv-positiivisia, joten tiesin, ettei terveydentilani tule juuri muuttumaan”, Valkonen kertoo.

Tartunta havaittiin vain noin puoli vuotta sen saamisesta. Hän kävi testeissä, koska kuuli, että satunnaisella seksikumppanilla oli todettu tartunta. Tieto oli shokki, mutta silti Valkonen kokee itsensä onnekkaaksi, koska virus todettiin varhain.

”Olin homomiehenä tiedostanut sen, että se saattaa osua kohdalle.”
Valkonen kertoi ensin tartunnasta vain vakituiselle kumppanilleen ja noin viidelle läheiselle ystävälle. Hän oli päättänyt, ettei ikinä kerro asiasta laajemmin, ei ainakaan ikääntyneille vanhemmilleen.

”Tartuntaan liittyy häpeää, se on pahin juttu. Se varmaan liittyy siihen, että seksistä on niin vaikea puhua.”

Salailua kesti vuosia.
”Kun sitten kerroin laajemmalle ystäväpiirille ja vanhemmilleni, niin heitä vaivasi lähinnä se, että miksi en ollut kertonut aiemmin”, Valkonen naurahtaa.
Suurin osa suomalaisista hiv-potilaista on saanut sairautensa seksisuhteessa. Nykyisin tartunnan saaneiden lääkehoito aloitetaan melko pian positiivisen testituloksen jälkeen.

Vuonna 2004 ei näin vielä tehty. Valkosen hoito aloitettiin vasta 2011, kun hänen omat auttajasolut alkoivat hiipumaan. Hi-virus vaurioittaa elimistön puolustusjärjestelmää.

Nyt Valkonen on nyt oireeton ja voi elää aivan tavallista arkea. Lääkkeen hän joutuu ottamaan kerran päivässä. Hän ole havainnut sillä olevan sivuvaikutuksia.

Valkosen vakituinen kumppani ei saanut hiviä. Pari erosi kuitenkin muutama vuosi sitten ja nyt Valkonen on sinkku. Tartunta vaikutti Valkosen mukaan eroon ja se vaikeuttaa myös uuden suhteen solmimista.

Hiviin liittyy yhä primitiivistä kuolemanpelkoa, vaikka hi-viruksen kantaja kuolee Suomessa useammin kansantauteihin tai tapaturmissa kuin viruksen aiheuttamaan aidsiin. Nykylääkitys alentaa virusten määrä elimistössä, ja kun se on matalla riittävän kauan, niin tartuntariskikin näyttää käytännössä häviävän, kertoo yli 20 vuotta hiv-potilaita hoitanut infektiolääkäri Jussi Sutinen Husista.
”Ne, jotka ajattelevat, ettei sairaus koske minua, ei ole valmiita päivittämään tietojaan”, Valkonen sanoo.

Valkonen ei kuitenkaan ole kokenut syrjintää sairautensa vuoksi. Vaikeampaa voi olla esimerkiksi lapsiperheiden vanhemmilla.

”On tapauksia, joissa lapsen vanhemmat ovat hiv-positiivisia, ja kun tieto on tullut ilmi, niin jotkut ovat kieltäneet omaa lasta leikkimästä tällaisten lasten kanssa. Joskus on jouduttu vaihtamaan jopa päiväkotia”, hän sanoo.
Valkosta on auttanut vertaistuki. Häntä harmittaa, että hakeutui vertaistuki- ja edunvalvontajärjestö Positiiviset ry:n toimintaan vasta vuosia diagnoosin jälkeen. Nyt hän toimii yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana ja kokee, että muiden auttaminen helpottaa myös omaa oloa.

”Selviytymiseen auttaa myös se, että ajattelen tämän olevan sattumaa. Toiset saavat syövän tai jonkun muun sairauden, minä sain tämän”.
Tapani Valkonen ei halunnut kuvaansa juttuun suojellakseen sukulaisiaan ennakkoluuloilta.