tiistai 19. tammikuuta 2016

Ei tyttö eikä poika

HS kuukausiliite Tammikuu 2016


Huhtikuun lopussa vuonna 1966 eräässä amerikkalaisessa sairaalassa sattui ikävä vahinko. Kirurgi oli ympärileikkaamassa kahdeksan kuukauden ikäistä poikavauvaa, kun jokin meni pieleen. Verenvuodon tyrehdyttämiseen tarkoitettu sähköneula poltti vauvan peniksen niin, että jäljelle jäi kärähtänyt nysä.
Vauvan vanhemmille kerrottiin tapaturmasta.

Vauvalle asennettiin katetri virtsaamista varten, ja vanhemmille selitettiin, ettei heidän poikansa koskaan voisi harrastaa seksiä eikä siittää lapsia, koska hänellä ei ollut enää penistä.

Vähän yli puoli vuotta onnettomuuden jälkeen poikavauvan vanhemmat sattuivat näkemään televisio-ohjelman, jossa muuan tohtori John Money kertoi sukupuolenkorjausleikkauksista. Amerikkalaiseen Johns Hopkinsin sairaalaan oli äskettäin perustettu maailman ensimmäinen klinikka, jossa autettiin ihmisiä korjaamaan sukupuoltaan. Jo kaksi miestä oli onnistuneesti leikattu naisiksi.
Peniksensä menettäneen poikavauvan äiti kirjoitti kirjeen tohtori Moneylle. Tämä vastasi heti ja kehotti tuomaan lapsen nopeasti tutkimuksiin.

Vuonna 1966 John Money oli yksi arvostetuimmista sukupuolen tutkijoista koko maailmassa. Hän oli 45-vuotias, kotoisin Uudesta-Seelannista ja väitellyt psykologian tohtoriksi Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa.
Erityisen kiinnostunut Money oli intersukupuolisista ihmisistä.

Intersukupuolisilla tarkoitetaan ihmisiä, joiden sukupuoli on epäselvä, koska heillä on synnynnäisesti sekä tytön että pojan kehon piirteitä. Vastasyntyneellä vauvalla voi esimerkiksi olla naisen kromosomit, mutta silti hänen ulkoiset sukupuolielimensä tuovat mieleen enemmän pojan kuin tytön. Tai hänellä voi olla tytön ulkoiset sukupuolielimet mutta ei munasarjoja eikä kohtua vaan piilokivekset ja miehen kromosomit.

Money halusi tietää, miten tällaiset ihmiset selvisivät. Millaista oli varttua, jos ei ollut selvästi poika eikä tyttö vaan sekä että? Hän oli ensimmäinen psykologi, joka alkoi tutkia intersukupuolisia lapsia ja aikuisia.

Money kehitti käsitteet gender indentity (sukupuoli-identiteetti) ja gender role (sukupuolirooli). Sukupuoli-identiteetti tarkoittaa ihmisen kokemusta omasta sukupuolestaan, kun taas sukupuolirooli kuvaa sitä, miten yhteiskunta olettaa naisten ja miesten käyttäytyvän.

John Moneylla oli teoria: hän uskoi, ettei tyttöjen ja poikien erilainen käyttäytyminen johtunut biologisista tekijöistä vaan kasvatuksesta. Hän ryhtyi väittämään, että intersukupuolisen lapsen sukupuoli-identiteetti syntyi vasta siitä, kasvatettiinko lapsi tytöksi vai pojaksi.

Moneyn teoria poikkesi rajusti siitä, mitä tutkijat tuohon aikaan uskoivat. 1950-luvulla ajateltiin, että kromosomit ja hormonit määräsivät sen, oliko lapsi tyttö vai poika. Jos syntyi sukupuoleltaan epäselvä lapsi, sukupuolielimiä ei yleensä leikattu.

Money sen sijaan suositteli, että sukupuoleltaan epäselvät lapset leikattaisiin mahdollisimman varhain joko tytöiksi tai pojiksi. Myöhemmin tätä lääkäreiden valitsemaa sukupuolta voitaisiin vahvistaa hormonihoidoilla.

Kun peniksensä menettäneen poikavauvan äiti kirjoitti hänelle kirjeen, Money näki ainutkertaisen tilaisuuden. Jos tämä tavalliseksi pojaksi syntynyt lapsi leikattaisiin tytöksi ja hänestä kasvatettaisiin tyttö, Money voisi todistaa, että hänen teoriansa pienen lapsen sukupuolen täydellisestä muovattavuudesta piti paikkansa.

Sattui nimittäin vieläpä niin, että pojalla oli identtinen kaksosveli. Veljekset olivat siis geneettisesti toistensa kopioita.
John Money uskoi, että hän pystyisi muuttamaan toisen kaksosveljeksistä tytöksi.
Jos tämä onnistuisi, se olisi tieteellinen sensaatio.

Viimeistään 1700-luvulla oli yleisesti tiedossa, että silloin tällöin syntyi lapsia, joista ei osattu sanoa, olivatko he tyttöjä vai poikia. Suomalaisista kirkonkirjoista löytyy lapsia, joille on varmuuden vuoksi annettu sekä tytön että pojan nimi. Saksassa sai itse valita sukupuolensa, jos lääkäri ei kyennyt sitä määrittelemään.

Tuohon aikaan oltiin joustavia. Avioliiton nämä hermafrodiitit, kuten heitä silloin tavattiin kutsua, saivat solmia joko naisina tai miehinä. Ruotsissa Jönköpingin seurakunnassa eläneelle Gertrud-nimiselle intersukupuoliselle rakennettiin oma istuinpaikka kirkkoon, jotta hänen ei tarvinnut valita, mennäkö miesten vai naisten puolelle.

Toisenlaisiakin aikoja on nähty. Roomalaiset hukuttivat sukupuoleltaan epäselvät lapset tai jättivät heidät kuolemaan. Arvellaan, että osa keskiajan noitavainoissa poltetuista ihmisistä oli intersukupuolisia. Heitä lienevät olleet myös sirkusten tunnetut parrakkaat naiset. Ei ihme, että monet intersukupuoliset pakenivat luostareihin.

1800-luvun loppupuolelta pelkästään Ranskasta ja Britanniasta tunnetaan pari sataa intersukupuolista ihmistä. Kuuluisin oli ranskalainen Herculine Adélaîde Barbin. Hänet kasvatettiin tytöksi, mutta myöhemmin viranomaiset päättivät hänen olevan poika. Barbinin muistelmat löytyivät hänen kuolinvuoteensa viereltä vuonna 1868, ja ne julkaistiin.

Kun usko tieteen kaikkivoipaisuuteen kasvoi 1800-luvulla, ajateltiin, että lääkärit kyllä pystyivät määrittelemään, oliko kyseessä mies vai nainen. He tarkastelivat kehon naisellisia ja miehisiä piirteitä, kuten karvoitusta, äänen korkeutta, lantion muotoa ja rintojen kokoa, ja laskivat, kumpia oli enemmän.

Mutta missä vaiheessa rinta muuttuu miehisestä naiselliseksi? Tai ääni?
Tuohon aikaan 1800-luvulla oli tapana, että intersukupuolisia vietiin näytille suuriin kokouksiin, joissa lääkärikollegio päätti, oliko kyse miehestä vai naisesta. X- ja Y-kromosomeja ei vielä tunnettu, eikä siitä olisikaan ollut apua. Myöhemmin nimittäin huomattiin, etteivät nekään määrää sukupuolta.
1800-luvun lääkärit yrittivät turhaan ratkaista kysymyksen miehen ja naisen perimmäisestä erosta. He eivät pystyneet määrittelemään sukupuolta, eikä siihen pysty nykyinenkään lääketiede.

Päinvastoin, lääketiede on nyt tehnyt asiasta entistä monimutkaisemman. On saatu selville, miten monella tapaa sukupuolen määrittelyyn perinteisesti liitetyt piirteet – ulkoiset sukupuolielimet, kehon sisällä sijaitsevat sukupuolielimet, sukurauhaset, kromosomit, hormonit – voivat sekoittua erilaisiksi kombinaatioiksi.

On varsin helppo sanoa kadulla vastaan tulevasta ihmisestä, onko hän mies vai nainen. Kunnes kohdalle sattuu joku, josta ei voikaan olla varma.
Ami syntyi 1960-luvun lopun Suomessa. Vastasyntynyt vauva ei näyttänyt tavalliselta tytöltä eikä pojalta. Sairaalalle hän oli hätätapaus, jolle piti kiireesti tehdä jotakin.

Hänen oikea nimensä ei ole Ami. Intersukupuolisuudesta ei ole puhuttu paljon julkisuudessa, se on intiimi asia, ja joidenkin on vaikea ymmärtää sitä. Siksi tässä kirjoituksessa ei kerrota Amista mitään sellaista, mistä hänet voisi tunnistaa.

Sairaalassa päätettiin nopeasti, että Amista tehdään tyttö. Hänen sukupuolielimensä leikattiin tytölle sopiviksi. John Moneyn opit olivat levinneet Suomeenkin, ja intersukupuolisten lasten leikkaukset olivat yleistyneet. Lääkärit ajattelivat, että lapselle oli parempi olla joko tyttö tai poika. Valtiokin sitä vaati: sosiaaliturvatunnusta varten vauva piti rekisteröidä tytöksi tai pojaksi. Kolmatta vaihtoehtoa ei ollut.

Miltä hän näyttää? Tavalliselta. Hiukset on leikattu lyhyiksi. Koruja ei ole eikä meikkiä tai lävistyksiä. Hän on pukeutunut housuihin, puseroon ja villatakkiin, kuten monet miehet ja naiset. Kengät ja päällystakkikin ovat sellaiset, joita käyttävät sekä miehet että naiset, samoin laukku.

Lapsena Ami oli usein sairaalassa. Hän muistaa kilisevät sairaalakärryt ja desinfiointiaineen hajun. Sairaalassa hänen sukupuolielimiään tutkittiin, ehkä leikattiinkin vielä toistamiseen. Ami ei tiedä, mitä kaikkea noilla käynneillä tehtiin.

Samaa kertovat monet intersukupuoliset.
”Monelle intersukupuoliselle ei ole kerrottu, mitä hänelle on tehty lapsena”, sanoo seksuaalipedagogi ja kouluttaja Juha Kilpiä.
Hän on ohjannut pari vuotta intersukupuolisten aikuisten vertaisryhmää Helsingissä. ”Monelle salailu on ollut suurin murhe.”

Suomessa elää ihmisiä, jotka eivät edes tiedä olevansa syntyjään intersukupuolisia. Ehkä joku heistä lukee juuri nyt tätä kirjoitusta ja alkaa miettiä omia lapsuudenmuistojaan.

Kukaan ei kertonut Amille, miksi häntä tutkittiin. ”Sairaalakäynteihin liittyi tunne, että minussa oli jotain vikaa”, hän sanoo. ”Ehkä olin kuullut jonkun sanovan, ettei tällaista voi olla ja että se pitää korjata.”

Vanhemmat eivät osanneet tai halunneet selittää asiaa hänelle. Perhe oli tavallinen, eikä tavallisissa perheissä ollut tapana puhua tällaisista asioista. Ehkä edes vanhemmille ei ollut kerrottu, mistä oli kyse. Joka tapauksessa päätös sukupuolesta oli varmasti niin vaikea, että se oli helppo jättää lääkäreiden tehtäväksi.

”Asiasta ei koskaan puhuttu”, Ami sanoo. ”Lapsuuteni oli sen kanssa pärjäämistä, että tästä ei keskustella, vaikka kaikki ei selvästikään ollut hyvin. Ja että kun hoidetaan nämä hoidot, mitään vikaa ei ole.”
Sitten alkoi koulu.

Konstantin Neugodov
 
Sellaista diagnoosia kuin ”intersukupuolinen” ei ole lääketieteen kansainvälisessä diagnoosiluettelossa. Sanaa käytetään kuvaamaan monenlaisia tilanteita, joissa ihmiskehon anatomiassa sekoittuu piirteitä molemmista sukupuolista.

Vastasyntyneen lapsen sukupuoli voi olla epäselvä hyvin monesta eri syystä. Raskauden aikana voi tapahtua kaikenlaista.
Koska ei ole yhteisymmärrystä siitä, mitkä kaikki diagnoosit lasketaan intersukupuolisuudeksi, intersukupuolisten määrää ei tiedetä. Jos mukaan otetaan niin sanotut Turnerin ja Klinefelterin oireyhtymät, yksi kahdestatuhannesta vastasyntyneestä on intersukupuolinen. Tällöin intersukupuolisia olisi Suomessa joitakin tuhansia. Jos intersukupuolisuus rajataan tiukasti muutamiin diagnooseihin, Suomessa syntyy asiantuntijoiden arvioiden mukaan kahdesta kahdeksaan intersukupuolista lasta joka vuosi. Näin laskien Suomessa on muutamia satoja intersukupuolisia ihmisiä.

Tavallisin intersukupuolisuuden muoto on sellainen, jossa sikiö altistuu äidin kohdussa tavallista suuremmalle määrälle miessukupuolihormoneita. Syntyy vauva, jolla on naisen XX-kromosomit mutta jonka klitoris muistuttaa pientä penistä. Monista näistä niin sanotuista CAH-tytöistä kasvaa poikamaisia, mutta he voivat saada lapsia. Taustalla on sekä isältä että äidiltä peritty geenivirhe.
Joskus sikiön elimistö ei reagoi miessukupuolihormoni testosteroniin. Syntyy vauva, jolla on miehen XY-kromosomit mutta joka näyttää tytöltä.

Lääketieteessä häiriö tunnetaan nimellä AIS. Sekin johtuu geenivirheestä, ja siitä on täydellinen ja osittainen muoto:
Jos elimistö on täysin kykenemätön reagoimaan mieshormoneihin, AIS-lapsesta kasvaa tavallisen näköinen tyttö, jolla on naisen ulkoiset sukupuolielimet mutta ei kohtua eikä munasarjoja. Sukurauhaset ovat vatsaonteloon jääneet kivekset. Tila huomataan usein vasta murrosiässä, kun kuukautiset eivät ala eikä häpy- ja kainalokarvoitusta tule.

EFE / Lehtikuva
Martínez Patiño
Martínez Patiño
Espanjalaisen aitajuoksijan María José Martínez Patiñon ura katkesi sukupuolitestiin vuonna 1985. Hän on kertonut olevansa AIS-nainen, jonka elimistö ei reagoi mieshormoniin, vaikka hänellä on miehen kromosomisto.
Joillakin AIS-ihmisillä miessukupuolihormonit vaikuttavat osittain. Tällöin ulkoisissa sukupuolielimissä on sekä naisen että miehen piirteitä, mutta kohtu ja munasarjat eivät kehity ja vatsaontelossa on kivekset. Useimmat leikataan vastasyntyneinä tytöiksi.

Muitakin intersukupuolisuuden tiloja on. Tunnetaan esimerkiksi muoto, jossa Y-kromosomi puuttuu vain osasta soluja. Lapsella voi olla toisella puolella vaillinainen kives, toisella juostemainen munasarja. Sukupuolielinten muoto vaihtelee. Lääketieteessä on raportoitu lähes kaikista mahdollisista yhdistelmistä.

Bettmann / Corbis
Eva Klobukowska
Eva Klobukowska
Puolalaista pikajuoksijaa Eva Klobukowskaa nöyryytettiin 1960-luvun puolivälissä, koska hänen kromosomistonsa oli muotoa 47XXY. Pari vuotta myöhemmin hän synnytti terveen lapsen.

Hannes Heikura
Caster Semeniya
Caster Semeniya
Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan eteläafrikkalaiselta naisjuoksijalta Caster Semeniyalta puuttuu kohtu ja munasarjat, ja niiden tilalla on vatsaonteloon jääneet kivekset. Sellainen on tyypillistä intersukupuolisuuden monessa muodossa. Semeniya voitti naisten 800 metrin juoksun maailmanmestaruuden lähes 2,5 sekunnilla vuonna 2009. Ennen kuin mitalit jaettiin, alkoi kiertää huhu, että hänen sukupuolensa oli epäselvä.
Yllättäen Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF vahvisti huhun. ”Tällaiset ihmiset eivät saisi juosta kanssamme”, Berliinissä kuudenneksi sijoittunut italialaisjuoksija valitti. ”Hän on mies.”

Semeniya kieltämättä näytti tavallista naisurheilijaa maskuliinisemmalta. Kotona Etelä-Afrikassa kilpailijat olivat jo vuosia epäilleet hänen naiseuttaan ja vaatineet häntä riisumaan housunsa pukuhuoneessa.
Syrjäisessä kotikylässä kohu aiheutti hämmennystä. ”Minä tiedän, mitä Casterilla on”, Semeniyan täti sanoi haastattelussa. ”Minä olen vaihtanut hänen vaippojaan.”

Vuonna 2010 IAAF ilmoitti, että Semeniya saa kilpailla naisten sarjassa. Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 hän voitti hopeaa. Intersukupuolisuuden takia Semeniyalle on ilkuttu, ja häntä vastaan on hyökätty. Hän on kuitenkin pystynyt jatkamaan uraansa.

Sukupuolitestit ovat päättäneet monen naisurheilijan uran, mutta tahallisia mieshuijareita ei ole tiettävästi paljastunut. Saksalainen Hermann Ratjen muutti nimensä Doraksi ja sitoi sukuelimensä voidakseen osallistua naisten korkeushyppyyn Berliinissä vuonna 1936. Myöhemmin on arveltu, että Ratjenkin ilmeisesti oli intersukupuolinen.

Luonto on aina tuottanut vaihtelua, ja joissakin yhteiskunnissa se on hyväksytty. Etelä-Aasiassa on aina ollut hijroja– intersukupuolisia, kastroituja eunukkeja ja transsukupuolisia –, ja heidät on hyväksytty yhteiskuntaan. Vasta brittiläiset siirtomaaisännät tekivät heistä lainsuojattomia.

Viime vuosina hijrat on jälleen virallistettu Pakistanissa, Intiassa, Bangladeshissa ja Nepalissa. Heidän ei tarvitse rekisteröityä miehiksi tai naisiksi, vaan heitä varten on kolmannen sukupuolen kategoria.
Länsimaista kolmannen sukupuolen ovat nyt ottaneet käyttöön Saksa, Australia ja Malta. Maltan lakia pidetään uraauurtavana: se kieltää tekemästä intersukupuolisille lapsille kosmeettisia kirurgisia toimenpiteitä. Lain mukaan vastasyntyneen lapsen sukupuolen määrittelyä voidaan lykätä, jos se on epäselvä. Saksassakaan syntymätodistukseen ei tarvitse valita sukupuolta, jos se on epäselvä.

Suomessa henkilötunnus määrätään viikon kuluessa syntymästä, ja siitä ilmenee lapsen sukupuoli. Jos intersukupuolisen lapsen sukupuoli on alun perin kirjattu väärin, sen vaihtaminen myöhemmin on juridisesti vaikeaa. Laki ei tunne intersukupuolisia, vaan heihin sovelletaan translakia, eli he joutuvat käymään lävitse saman prosessin kuin transsukupuoliset. Transsukupuolisuus on kuitenkin eri asia kuin intersukupuolisuus: siinä on kyse sukupuoli-identiteetistä, kun taas intersukupuolisuus on biologinen ominaisuus.

Konstantin Neugodov
 
Peniksensä menettäneen amerikkalaisen poikavauvan vanhemmat päättivät tehdä, kuten tohtori John Money suositteli. Alkoi jo olla kiire.
Moneyn teorian mukaan vähän yli kaksivuotiaalla lapsella alkaa olla tytön tai pojan sukupuoli-identiteetti. Poika oli nyt puolitoistavuotias. Leikkaukseen ryhdyttiin. Kirurgit poistivat hänen kiveksensä, siirsivät virtsaputkea ja rakensivat vaginaa muistuttavan raon.

Pojasta tuli Brenda. Keinovaginaa pidettiin auki sideharsorullan avulla.
Money kielsi vanhempia puhumasta leikkauksesta Brendalle ja hänen kaksosveljelleen. Oli tärkeää, ettei Brenda saisi koskaan tietää, että elämänsä ensimmäiset puolitoista vuotta hän oli ollut poika.
Äiti alkoi pukea Brendalle mekkoja. Hiusten annettiin kasvaa. Ostettiin tyttöjen leluja. Kiharoissaan Brenda näytti tytöltä.

Vuonna 1972, viisi vuotta Brendan sukupuolenvaihdosleikkauksen jälkeen, John Money kirjoitti kaksoskokeestaan ensimmäisen kerran. Kirjassaan Man & Woman, Boy & Girl hän kuvaa, miten Brenda oli kiinnostunut nukeista ja nukenvaunuista, kun taas kaksosveli leikki autoilla ja työkaluilla.
Ehkä Money ei tiennyt, miten asiat oikeasti olivat. Ehkä Brendan äidin kirjeistä oli syntynyt liian yksioikoinen kuva asioista.

Brenda ei nimittäin käyttäytynyt kuin tyttö. Hän ei välittänyt hänelle hankituista tyttöjen tavaroista vaan halusi leikkiä veljensä leluilla. Hän tahtoi poikien mukaan rakentamaan linnoituksia ja käymään lumisotaa.
Brendaa kiusattiin. Kaksosveli ihmetteli, miksei sisko ollut kuten muut tytöt. Hänelle selitettiin, että Brenda oli tomboy, poikatyttö.
Kun Brenda oli kahdeksan, Money halusi tämän menevän leikkaukseen, jossa rakennettaisiin vagina. Asia selitettiin Brendalle. Hän kieltäytyi. Hän ei halunnut olla tyttö.

Samaan aikaan Moneyn maine tiedemiehenä kasvoi. Hän kirjoitti uusia tieteellisiä artikkeleita Brendan tapauksesta. Näytti siltä, että hän oli pystynyt todistamaan teoriansa: ei vain intersukupuolisen vaan jopa ”normaalin” pikkulapsen sukupuolen saattoi vaihtaa. Moneyn teoriaa siteerattiin oppikirjoissa, lääkärit olivat vaikuttuneita.

Myös tuon ajan naisasialiikkeessä Moneyn teoriasta pidettiin. Sehän osoitti, että tyttöjen ja poikien erilaiset mieltymykset johtuivat kulttuurisista odotuksista eivätkä biologiasta.

Sukupuoleltaan epäselvien vauvojen leikkaukset levisivät Yhdysvalloista muihin maihin. Säännöt määriteltiin. Jos lapsen penis oli lyhyempi kuin 2,5 senttiä, katsottiin, ettei hänestä voi kasvaa normaalia miestä, joka kykenee heteroseksiin. Penis irrotettiin, ja lapsi leikattiin tytöksi poistamalla myös piilokivekset ja siirtämällä ihoa muualta kehosta vaginaa varten. Jos vauvalla oli toimivat kivekset, hänestä voitiin tehdä poika, kunhan saatiin rakennetuksi myös 2,5-senttinen penis.

Jos vauvalla oli munasarjat ja kohtu, katsottiin, että hän saattoi tulla raskaaksi, ja hänestä tehtiin tyttö. Jos klitoris oli senttiä korkeampi ja muistutti minipenistä, se typistettiin.

Koska ihmiskudosta on helpompi poistaa kuin lisätä, käytännössä valtaosa intersukupuolisista lapsista leikattiin tytöiksi.
”Varmasti pelättiin, että lapsi leimautuu”, sanoo Maarit Huuska. Hän työskentelee Setan Transtukipisteen johtavana sosiaalityöntekijänä Helsingissä.
”Kuviteltiin, että leikkausten ansiosta lapsi saisi elää fyysisesti mahdollisimman tavallisena tyttönä tai poikana. Usein asia haluttiin pitää salassa. Intersukupuolisuudesta ei välttämättä kerrottu edes lapsen vanhemmille. Silloin sukupuolen moninaisuutta ei ymmärretty samalla tavalla kuin nykyään ja ajatus lapsen oikeuksista puuttui.”

”Itse uskon, että varhainen kosmeettinen kirurgia on traumatisoivaa eikä sitä pidä tehdä”, Huuska sanoo.
Koulussa Amin piti valita, oliko hänen paikkansa tyttöjen vai poikien jonossa. ”Olin seitsemänvuotias, ja ihmettelin, mistä muut tiesivät, mihin jonoon tai mihin vessaan he menevät”, hän sanoo.

Hän muistaa epätietoisuuden siitä, oliko hän tyttö vai poika. ”Minun on vieläkin hirveän vaikea puhua siitä.”
Partiosta hän piti. Siellä ei pukeuduttu sen perusteella, oliko tyttö vai poika, vaan sen mukaan, mikä oli käytännöllistä. ”Juhlat olivat ongelma, ovat edelleen. Mitä juhlavampi tilaisuus, sitä vaikeampaa.”
Hänestä tuntui, ettei hän kelvannut sellaisena kuin oli. Murrosiässä tunne vain vahvistui. Hänestä tuntui, että oli jotakin tärkeää, josta olisi pitänyt puhua. Mutta jos puhumiseen joskus tarjoutuikin tilaisuus, hän ei tiennyt, mistä olisi pitänyt puhua.

”Lääkärit ehkä ajattelivat, että asian selittäminen oli vanhempien tehtävä. Ehkä he eivät edes tienneet, että minulle ei ollut kerrottu.”
Lääkäri määräsi murrosikäiselle Amille naishormoneja. ”Vasta muutamia vuosia sitten kuulin eräältä lääkäriltä, että kun intersukupuolinen nuori tulee murrosikään, ryhdytään jännittämään, menikö vauvana tehty sukupuolen valinta oikein”, hän sanoo. ”Ylenmääräisillä hormoneilla halutaan varmistaa, että meni.”

Ami söi hormoneja ja varttui tietämättä olevansa intersukupuolinen. Joskus lääkärit kertoivat kuin ohimennen, että hänellä oli tavallista suurempi rintasyöpäriski ja tavallista suurempi riski sairastua osteoporoosiin. ”Siihen, miksi näin oli, en saanut selitystä.”

”Sanottiin, että kun otat näitä pillereitä, sinusta ei huomaa mitään. Vähän kuin olisi yhdessä lääkärin kanssa yritetty keksiä kikkoja, ettei kukaan huomaa, millainen minä olen.”
Kun Ami oli 17-vuotias, lääkäri kertoi, ettei hän voi saada lapsia.
”Sekin oli irrallinen lause ilman selitystä.”
Kuten ennenkin, hän yritti olla ajattelematta koko asiaa.

Konstantin Neugodov
 
Amerikkalainen Brenda ei ollut onnellinen lapsi. ”Hänen kiinnostuksensa ovat vahvasti maskuliinisia”, opettaja kirjoitti raporttiinsa. Psykologin muistiinpanojen mukaan Brenda pelkäsi, että hänen sukupuolielimilleen oli tehty jotain. Opettajien, psykologien ja lääkärien raportteja on siteerattu Brendasta kertovassa toimittaja John Colapinton kirjassa As Nature Made Him, joka julkaistiin vuonna 2000.

Omasta mielestään Brenda oli poika, jolla oli pitkä tukka ja tyttöjen vaatteet. Kun ihmiset katsoivat häntä, he sanoivat, että hän näytti pojalta ja puhui kuin poika. Hänellä oli pojan kapea lantio ja vahvat hartiat.
Kun Brenda oli 12-vuotias, hänet suostuteltiin aloittamaan estrogeenihormonilääkitys. Sen oli määrä muuttaa poikamainen vartalo naisellisemmaksi ja saada rinnat kasvamaan.

Kahden vuoden kuluttua Brendalla oli pienet rinnat ja hänen lantionsa oli pyöristynyt. Estrogeeni ei kuitenkaan estänyt äänenmurrosta. Lisäksi Brenda käveli edelleen kuten pojat ja liikkui teinipoikamaisen kömpelösti.
Kun Brenda oli 13-vuotias, hän tapasi John Moneyn viimeisen kerran. Riisuutuminen ja sukupuolielinten tutkimus inhottivat häntä.

Hän lakkasi käyttämästä hameita ja piti samettihousuja, farkkutakkia ja saappaita. Hän ei pessyt eikä kammannut hiuksiaan. ”Tiesin, että olin omituinen”, hän kertoi ensimmäisessä haastattelussaan. Sen hän antoi 32-vuotiaana vuonna 1997.

Silloin hänen nimensä ei ollut enää Brenda vaan David. Brenda sai nimittäin tietää pieleen menneestä ympärileikkauksestaan vähän ennen 15:ttä syntymäpäiväänsä. Paikalliset lääkärit olivat todenneet, ettei Brendaa voi pakottaa vaginaleikkaukseen. He olivat suositelleet vanhemmille totuuden kertomista.

Brendasta tuli David, ja David halusi sukupuolen korjausleikkaukseen ja hormonihoitoja. Hänen rintansa poistettiin leikkauksessa, ja hänelle rakennettiin alkeellinen penis.

18-vuotiaana David oli viehättävä nuori mies, josta tytöt olivat kiinnostuneita. Mutta kun hän kertoi ensimmäiselle tyttöystävälleen ympärileikkauksessa sattuneesta onnettomuudesta, tieto levisi ja naureskelu alkoi.
Kaksi kertaa David yritti tehdä itsemurhan. 21-vuotiaana hänelle tehtiin uusi penisleikkaus. 25-vuotiaana hän meni naimisiin naisen kanssa. Kaikki näytti olevan nyt hyvin.

Oululainen lastenkirurgi Mika Venhola tuntee Brendan tapauksen. Hän tietää myös sen, miten se päättyi:
Vuonna 1997 eräässä lääketieteellisessä lehdessä julkaistiin artikkeli, joka herätti huomiota. Se käsitteli Brendan tapausta.
Biologi ja sukupuolitutkija Milton Diamond oli alusta asti epäillyt John Moneyn teoriaa sukupuolen muovautumisesta. Hän oli ihmetellyt, miksei Money ollut raportoinut kaksosista moneen vuoteen. Mitä oli tapahtunut?
Diamond ryhtyi selvittämään asiaa. Hän löysi Brendaa teini-iässä hoitaneen psykiatrin. Psykiatri oli nähnyt, millaisia seurauksia Moneyn sukupuolenvaihto-operaatiolla oli ollut. Hän suostui tulemaan julkisuuteen.

David – entinen Brenda – oli aluksi artikkelia vastaan. Kun hän kuuli, että tuhansia intersukupuolisia pikkulapsia oli leikattu hänen esimerkkinsä rohkaisemana, hän suostui yhteistyöhön.

Mika Venhola päätti lopettaa intersukupuolisten vauvojen leikkaukset Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa 2000-luvun alussa. Leikkaukset oli tuolloin keskitetty Suomessa kahteen paikkaan, Ouluun ja Helsinkiin.
”Kun leikkasin ensimmäisen kerran terveen vauvan sukupuolielimiä, minusta tuntui, että se oli väärin”, Venhola sanoo. Kirurgien koulutuksessa ei ole kuitenkaan tapana arvostella opettajia. ”Jouduin opettelemaan nämä leikkaukset, mutta päätin, että sitten, kun saan itse päättää, en enää tee niitä.”
Sen jälkeen Venhola on puhunut sukupuoleltaan epäselvien lasten leikkauksia vastaan. Kun intersukupuolisten lasten vanhemmat saavat asiasta tietoa, he eivät halua leikkausta. Vain kerran Venhola on joutunut lähettämään Lastenklinikalle Helsinkiin pikkulapsen sen takia, että vanhemmat vaativat operaatiota.

Lastenklinikalla intersukupuolisia lapsia leikataan edelleen. Seta on pyytänyt tietoja niiden määristä Hyksistä muttei ole saanut vastausta. Lasten urologian osastonylilääkäri Seppo Taskinen vastasi Kuukausiliitteelle, että kyse on vain rakennevikojen korjauksista. ”Koko termi intersukupuolinenhan on täysin epämääräinen, eikä se ole käytössä ainakaan lastenkirurgiassa”, hän sanoo. Hänen mukaansa tyttöjen sukupuolielinten korjauksia tehtiin Lastenklinikalla 1990-luvulla kaksi kolme vuodessa, nykyään yksi tai kaksi.

”Intersukupuolisen lapsen sukupuolielimet ovat erilaiset mutta terveet”, Mika Venhola sanoo. ”Pikkulasten sukupuolielinten leikkauksiin ei juuri koskaan liity terveydellistä tarvetta. Niitä tehdään vain ulkonäkösyistä.”

”Meidän yhteiskuntamme ei pysty ottamaan vastaan intersukupuolista lasta vaan haluaa korjata hänet. Kun on mahdollista olla vain joko poika tai tyttö, näitä lapsia leikataan, jotta saadaan heidät kuosiin. Minusta tämä on eugeniikkaa”, Venhola sanoo.

Seppo Taskinen on eri mieltä. Hänestä ”epämuodostumien korjaukset” eivät ole kosmeettisia leikkauksia.
Milton Diamondin mukaan Brendan/Davidin elämä todisti John Moneyn teorian vääräksi. Diamondin mielestä sukupuoli-identiteetti ja seksuaalinen suuntautuminen ovat suurelta osin ominaisuuksia, jotka ihmisellä ovat jo syntyessään. Ympäristötekijät voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi sukupuoli-identiteetti muodostuu, mutta Davidin kohdalla edes vanhempien, kirurgien, endokrinologien ja psykologien yli kymmenvuotinen kamppailu ei pystynyt muuttamaan biologiaa.

”Jokaisen intersukupuolisen lapsen sukupuolen valinta on korkeintaan valistunut arvaus”, Venhola sanoo.
Yhdeksän kymmenestä intersukupuolisesta vauvasta on leikattu tytöiksi, koska kunnolla toimivaa penistä ei vieläkään osata rakentaa.
”Vaginalla sen sijaan ei ole ollut niin väliä, sellainen on voitu rakentaa vaikka suolesta. Mutta koska vauva ei tarvitse emätintä, miksi hänelle pitää tehdä sellainen?”

Vaginaleikkauksia on usein pitänyt korjata. Tyttöjen klitoriksia pienennettäessä on voitu pysyvästi vaurioittaa hermoratoja.
Venholan mielestä leikkaukset voivat olla lapselle traumaattisempia kuin se, että sukupuolielimet näyttävät erilaisilta. Hänestä on parempi, että lapsi saa kasvaa siihen sukupuoleen, jota pitää omanaan. Mahdolliset leikkaukset voidaan tehdä sitten, kun ihminen on kypsä päättämään niistä itse.
Jotkut lääkärit ovat käyneet Venholaa vastaan Raamatun argumentein. Monet eivät sano mitään.

”On kuin huopatossuun huutaisi. En usko, että lääketiede pystyy korjaamaan tätä asiaa. Muutoksen pitää tulla ulkopuolelta.”
Vuonna 2013 Euroopan neuvosto kehotti jäsenmaita huolehtimaan siitä, ettei intersukupuolisia lapsia leikata kosmeettisista syistä.
Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila on muistuttanut, että tämä koskee myös Suomea.

”Vasta pikku hiljaa ollaan havahtumassa siihen, että sukupuoli voikin olla monimutkaisempi asia kuin on ajateltu”, Venhola sanoo. ”Silti on edelleen lääkäreitä, jotka ajattelevat, että kun oikein tarkkaan tutkitaan, jokaisesta lapsesta löytyy jokin markkeri, joka kertoo, onko kyseessä poika vai tyttö.”
David jatkoi elämäänsä miehenä. Hän oli poika, josta oli ensin tehty tyttö ja sitten taas poika. Viimeisissä televisiohaastatteluissa esiintyy hoikka, kiharatukkainen ja poikamainen mies, joka kertoo elämästään selvästi ja rauhallisesti.

Davidin identtinen kaksosveli sairastui skitsofreniaan. Kun hän kuoli lääkkeiden yliannostukseen, David sairastui depressioon. Tuli taloudellisia vaikeuksia ja avioero.

Brenda eli David Reimer ampui itsensä 38-vuotiaana vuonna 2004.
Ami oli yli 30-vuotias, ennen kuin hän pyysi hoitokertomuksiaan sairaaloista ja terveyskeskuksista. Hän sai niistä vain osan. Niiden avulla hän keräsi tietoja menneisyydestään. Vähitellen hänelle selvisi, mistä oli kyse: kun hän syntyi, ei osattu sanoa, oliko hän tyttö vai poika.

Vieläkään hän ei tarkkaan tiedä, millaisen diagnoosin hän sai. Todennäköisesti hänellä on miehen kromosomit, mutta hänen kehonsa reagoi mieshormoneihin vain osittain.

Sanan intersukupuolinen hän löysi ensimmäisen kerran ulkomaisilta verkkosivuilta. Sillä, millainen hän oli, oli siis nimi. Oli kestänyt melkein 40 vuotta saada se selville.

Verkosta hän luki muiden intersukupuolisten kokemuksista. Näytti siltä, että monet heistä olivat tyytyväisiä naisina tai miehinä – mutta oli myös niitä, jotka eivät tunteneet olevansa kumpaakaan sukupuolta.

Kun hän oli nelikymmenvuotias, hän tapasi ensimmäisen kerran toisen intersukupuolisen ihmisen. Häntä jännitti. Ellei hänen puolisonsa olisi pakottanut häntä, hän ei olisi mennyt.

Ami sanoo, että kyse ei ole vain siitä, mitä hänelle tehtiin, kun hän oli lapsi.
”Se on ihossani koko ajan”, hän sanoo ja koskee kättään. ”Muiden asenne on ollut sellainen, että koeta sopeutua, kyllä sä täydestä menet naisena, ja että ei puhuta siitä nyt.”

Hän sanoo, ettei hän tiedä, millaista hänen elämänsä olisi ollut, jos häntä ei olisi lapsena leikattu tytön sukupuoleen.
”Leikkaukset ja hormonihoidot eivät poistaneet sitä tunnetta, että olin erilainen.”
Olisiko hän halunnut valita sukupuolensa itse myöhemmin? Ei.

”Entä jos ei ole biologisesti kumpaakaan sukupuolta? Miksi pitäisi valita?” hän kysyy. ”Minkä ikäisenä on valmis päättämään? Yhteiskunta on hirveän kaksinapainen ja haluaa panna ihmiset miehen ja naisen lokeroihin. Ei siedetä sitä, että joku on jotain muuta.”

Jos Suomessa olisi käytössä kolmas sukupuoli, hän valitsisi sen. Ami ei olisi kumpikaan, ei mies eikä nainen.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Miehen aivot, naisen aivot

Tehtävä:
Lue teksti. Keskustele aiheesta parin kanssa, ja kirjoita vihkoosi tiivis päätelmä aiheesta.

Kysyimme spesialisteilta: onko mielellä sukupuoli? Mies sitä, nainen tätä, ja syy löytyy aivoista. Näin on pakko päätellä uutisista, joita aivotutkimukset ovat viime vuosina tiuhaan tuottaneet. Me kysyimme alan kansainvälisiltä asiantuntijoilta: onko mielellä sukupuoli?

Teksti: Kirsi Heikkinen, Tiede lehti

Mies sitä, nainen tätä, ja syy löytyy aivoista. Näin on pakko päätellä uutisista, joita aivotutkimukset ovat viime vuosina tiuhaan tuottaneet. Me kysyimme alan kansainvälisiltä asiantuntijoilta: onko mielellä sukupuoli?



Olipa kerran naispuolinen aivosolu, joka eksyi miehen pääkoppaan. Se katseli hermostuneena ympärilleen, mutta siellä oli tyhjää ja hiljaista. "Haloo!" se huhuili, mutta kukaan ei vastannut. "Onko täällä ketään?" se huusi vähän kovempaa. Ei vastausta vieläkään. Solu alkoi tuntea itsensä todella yksinäiseksi ja kiljui kaikin voimin: "ONKO TÄÄLLÄ KETÄÄN?" Silloin se kuuli heikon äänen jostakin hyvin, hyvin kaukaa: "Me olemme täällä alhaalla."

Aivojen sukupuolieroista vitsaillaan, mutta niistä on myös tieteellistä näyttöä. Eroja on löydetty niin aivojen ja aivoalueiden koosta kuin välittäjäaineiden pitoisuuksista. Kuvauksissa on myös todettu, että miesten ja naisten aivot reagoivat joihinkin asioihin eri tavoin - ja samaa osoittavat vielä paljon lukuisammat eläinkokeet.


Vitseissä sittenkin perää?

 Tarkoittaako tämä nyt sitä, että vitsinikkarit ja keittiöpsykologit ovat oikeassa väittäessään, että miehet ja naiset hahmottavat maailmaa eri tavoin? Että mielellä on sukupuoli?Kyllä, mikäli lukuisia artikkeleita, tutkimusraportteja ja kirjoja on uskominen.

 "Aivojen sukupuolierot ovat selvät ja aiheuttavat todennäköisesti myös kognitiivisia eroja, koska aivoillammehan me ajattelemme, tunnemme, liikumme ja toimimme", kirjoittaa Sandra Witelson, muun muassa Albert Einsteinin aivoja tutkinut Kanadan Hamiltonissa sijaitsevan Mac-Master-yliopiston neurotieteen professori The Times -lehdessä.

Cambridgen yliopiston kehityspsykologian professori ja autismikeskuksen johtaja Simon Baron-Cohen puolestaan esittää kirjassaan Olennainen ero, että naisen aivot ovat luontaisesti empaattisemmat kuin miehen aivot, jotka ymmärtävät paremmin järjestelmiä kuin ihmisiä.

Selitys piilee Baron-Cohenin mukaan testosteronissa, miessukupuolihormonissa, joka erilaistaa aivoja jo ennen ensimmäistä parkaisua.


Eri teille jo vauvoina

 Aivojen kohtuvirityksen puolesta kohdussa puhuu se, että tyttö- ja poikavauvojen käyttäytyminen lähtee eri teille hyvin varhain, niin varhain, ettei kulttuurilla voi olla vaikutusta asiaan. Baron-Cohen on esimerkiksi osoittanut, että jo päivän vanhat tytöt katselevat ihmiskasvoja keskimäärin hanakammin kuin pojat, joita taas kiinnostaa enemmän sängyn yllä riippuva mobilelelu.

Paraikaa Baron-Cohen seuraa, vaikuttaako lapsivedestä mitattu testosteroni lapsen myöhempiin ominaisuuksiin. Muutaman kymmenen lapsen tuloksista on jo löytynyt kytkös muun muassa yksivuotiaiden katsekontaktiin ja kaksivuotiaiden sanavarastoon.

Isompi, parinsadan 6-10-vuotiaan tytön ja pojan otos puolestaan vihjaa, että lapsiveden testosteronipitoisuus selittää autistisia piirteitä.

"Karttuva todistusaineisto osoittaa, että kohdunaikainen testosteronialtistus vaikuttaa sosiaalisiin taitoihin, kielen kehittymiseen, empatiaan ja visuaalisanalyyttisiin taitoihin", Baron-Cohen kollegoineen kiteyttää tuoreessa British Journal of Psychology -lehdessä.


Moni uskoo hormonikylpyyn

Kun alan selvittää, miten varmana sukupuolihormonien vaikutusta pidetään, käy ilmi, että moni muukin tutkija uskoo aivojen sukupuolistuvan jo sikiöaikana.

Aivojen anatomiset sukupuolierot juontunevat valtaosin sukupuolisteroideista, jotka kylvettävät sikiön aivoja, aprikoi sähköpostissaan neurobiologian dosentti Larry Cahill Kalifornian Irvinen yliopistosta.

Eläimillä - reesusapina mukaan lukien - on osoitettu, että sukupuolisteroidit johtavat aivojen sukupuolieroihin jo kohdussa, vahvistaa aihetta tutkiva fysiologian professori Margaret McCarthy Marylandin yliopistosta.

Tyttö- ja poikasikiöillä emme tietenkään voi testata asiaa, mutta voimme olettaa, että eläimistä saadut tulokset pätevät myös ihmislapsiin, sillä hormonaaliset kasvuympäristöt poikkeavat samalla tavoin, McCarthy jatkaa.

Larry Cahillin mukaan on kiinnostavaa, että aikuisten miesten ja naisten aivojen väliset erot ovat juuri niillä alueilla, joilla eläimissä on todettu eniten sukupuolihormonien reseptoreja sikiönkehityksen aikana. - Tämä viittaa siihen, että jotkin kognitiiviset sukupuolierot ovat synnynnäisiä, eivät kulttuurin tuotetta, hän toteaa.


Älä nielaise kaikkea

Aivojen sukupuolistumista ja käyttäytymisen neurobiologiaa 30 vuotta tutkinut kehityspsykologian professori Melissa Hines Cambridgen yliopistosta suosittaa kuitenkin malttia tulkintoihin.- Termien valinnalla tutkijat saavat vaikutukset kuulostamaan väkevämmiltä kuin ne ovatkaan, hän viestittää.

Hinesin mukaan lukuisista tutkimuksista huolimatta kohdunaikaisen hormonialtistuksen ei ole todettu näkyvän mitenkään yli kolmivuotiaiden kielellisissä kyvyissä.

 Baron-Cohenin tuloksia tätä pienempien taaperoiden sanavarastosta Hines pitää harhaanjohtavina, sillä "ne perustuvat liian pieneen otokseen, niihin sisältyy metodologisia virheitä eikä niitä ole kyetty toistamaan".

Tutkimuksista, jotka eivät vahvista erottelevia tuloksia, ei välitä kukaan. Ei silloinkaan, kun ne ovat menetelmällisesti paljon lujempia, Hines harmittelee.-

Lapsiveden testosteronipitoisuus vaikuttaa aivoihin, mutta se vastaa vain pienestä osasta havaittua vaihtelua. Tämä merkitsee, että muutkin tekijät ovat tärkeitä, Simon Baron-Cohen tarkentaa omaa näkemystään.


Yksilöissä on eroja

Simon Baron-Cohen myös muistuttaa, ettei miesten ja naisten aivojen välille pidä tehdä kaiken kattavaa eroa.

 - Kun puhutaan aivojen sukupuolisuudesta, tarkoitetaan vain tilastollisia keskiarvoja, siis sitä, että keskimäärin useammalla miehellä kuin naisella on tietynlaiset aivot ja päinvastoin

- Noin 45 prosentilla naisista on naismaiset ja 15 prosentilla miesmäiset aivot. Vastaavasti 45 prosentilla miehistä on miesmäiset ja 15 prosentilla naismaiset aivot. Lopuilla on tasapuoliset aivot, Baron-Cohen listaa.

Margaret McCarthy ottaa jyrkemmän kannan. Hänestä on harhaanjohtavaa puhua miesten ja naisten aivoista, koska eri aivoalueet hoitavat eri tehtäviä ja koska sukupuolten väliset erot vaihtelevat aivoalueesta toiseen.

- Esimerkiksi hypotalamus, joka säätelee lisääntymiskäyttäytymistä, on naisilla ja miehillä selvästi erilainen. Sen sijaan kognitiivisia reaktioita ja kykyjä, kuten emootioita, oppimista, muistia, stressiä ja ahdistusta, käsittelevissä rakenteissa, kuten hippokampuksessa ja aivokuoressa, sukupuolten väliset erot ovat pieniä ja päällekkäisyyttä löytyy paljon, McCarthy täsmentää.

 - Ei siis voi sanoa, että kummankaan sukupuolen aivot olisivat tietynlaiset, vaan aivoja pitää ajatella mosaiikkina. Yksilön aivoissa voi olla osia, jotka ovat vahvasti maskuliinisia, ja toisia, jotka eivät ole - tai ovat pikemmin feminiinisiä.

Nykytiedon valossa kaikki aivoissa havaitut erot eivät ole edes pysyviä. Yhdysvaltain mielenterveyslaitoksen psykiatri ja neurotutkija Jay Giedd on vuosia kuvannut lasten ja nuorten aivojen kehitystä ja osoittanut, että tytöillä ja pojilla eri alueet kypsyvät eri tahtiin ja että erot näyttävät tasaantuvan iän myötä.

Melissa Hines korostaa, ettei oikeastaan mikään aivoissa ole kuin kiveen hakattu. - On ehdottoman olennaista muistaa, että aivot muovautuvat. Nehän muuttuvat vuorovaikutuksen mukana kaiken aikaa.


Lopulta enemmän samanlaiset

Pitääkö kaikesta tästä nyt päätellä, että hormonaalisista ja rakenteellisista eroista huolimatta naisen ja miehen kykyprofiilit eivät sanottavasti poikkea toisistaan?

Melissa Hines on vahvasti tätä mieltä. Hän varoittaa vetämästä yhtäläisyysmerkkejä aivoissa havaittujen sukupuolierojen ja kognitiivisten erojen välille.

- Väitteet voivat olla loogisia, mutta ne ovat pelkkää spekulaatiota, hän painottaa.

 Hinesin mukaan sukupuolihormonit muovaavat tekemisiämme paljon vähemmän kuin kaikesta hehkutuksesta voisi päätellä. Erot sukupuolten käyttäytymisessä ja ominaisuuksissa ovat nekin paljon mitättömämpiä kuin luulemme - tai niitä ei edes ole.

- Seksuaalista suuntautumista, seksuaalista identiteettiä ja lapsuuden leikkivalintoja lukuun ottamatta erot ovat kovin pieniä, Hines toteaa.

Ainoat "isot" erot ovat miesten keskimäärin parempi heittotarkkuus ja kyky kolmiulotteisiin rotaatioihin, eli useimmat miehet pyörittelevät esineitä mielessään paremmin kuin naiset.

- Tässäkin tilastollinen ero on puolet pienempi kuin ovat esimerkiksi miesten ja naisten keskimääräiset pituuserot, Hines sanoo. Myös Margaret McCarthy korostaa, että kaiken kaikkiaan miesten ja naisten aivot ovat enemmän samanlaiset kuin erilaiset.

- On tärkeää, että muistamme myös sukupuolierojen puuttumisen siinä missä puntaroimme niiden olemassaoloa.


Sama tulos eri reittiä

Aivot ovat siis niin monimutkaiset ja muuntuvaiset, että kytköksiä rakenteiden ja ominaisuuksien välillä voi olla jopa mahdoton osoittaa

- ainakin, kun otetaan huomioon seikka, jota kaikki tutkijat painottavat: kyvyt ja käyttäytyminen eivät synny yksittäisissä aivorakenteissa vaan laajassa hermoratojen verkostossa aivoalueiden yhteistyönä.

Toisaalta esimerkiksi aivorakenteiden suhteelliset kokoerot saattavat merkitä, että miehen ja naisen aivot työskentelevät ainakin joissakin asioissa eri lailla.

Vaikka näin olisi, ne voivat silti päätyä samaan tulokseen. Kalifornian Irvinen yliopiston psykologian professori Richard Haier on kollegoineen huomannut, että yhtä älykkäiden ja tehtävistä tismalleen yhtä hyvin suoriutuvien miesten ja naisten aivot voivat olla anatomisesti erilaiset.

Haierin kokeisiin osallistuneilla miehillä harmaan aineen osuus älyyn kytkeytyvillä aivoalueilla oli keskimäärin 6,5 kertaa suurempi kuin naisilla, joilla taas valkean aineen osuus oli kymmenen kertaa suurempi kuin miehillä.

Miesten äly näyttää siis nojaavan hermosolujen runko-osiin ja tuojahaarakkeisiin, naisten taas pääasiassa viestien vaihtoon erikoistuneisiin viejähaarakkeisiin.




"Yhtäläinen suoriutuminen viittaa siihen, että evoluutio on kehittänyt yhtä älykkääseen käyttäytymiseen kahdenlaiset aivot", Haier summaa NeuroImage-lehdessä.



Usein väitettyä



TOTTA

Pojat leikkivät autoilla, tytöt nukeilla.

 Varhaislapsuuden leluvalinnat ovat selvästi sukupuolittuneita. Tytöt kiinnostuvat hoivaleikeistä, pojat taas kaikesta, mikä liikkuu. Pojat ovat myös tyttöjä fyysisesti aktiivisempia. Sama ilmiö on havaittu apinanpoikasilla, joten eroa ei selittäne yksinomaan sosiaalinen kulttuurimme. 

Miehet ovat aggressiivisempia kuin naiset.

Käyttäytymistutkimusten mukaan näin on. Hormonaalista selitystä on etsitty miessukupuolihormoneista. Voimakas sikiöaikainen altistus näyttääkin selittävän aggressiivisuutta tytöissä ja pojissa, mutta aikuisissa kytkös on edelleen tieteellisesti hatara.  

 Naiset jäävät koukkuun miestä helpommin.

Nainen kehittää esimerkiksi kokaiini-riippuvuuden miestä nopeammin. Rottakokeiden perusteella näyttää siltä, että kaiken kaikkiaan addiktioalttius on geneettinen ja estrogeeni vain syventää sitä.

TOTTA JA TARUA

Miesten aivot ovat isommat - mutteivät älykkäämmät.

Miehen aivot painavat keskimäärin 1 375 ja naisen 1 245 grammaa, ja noin sadan gramman ero säilyy ruumiinpainoonkin suhteutettuna. Naisilla on kuitenkin noin 12 prosenttia enemmän hermosoluja useilla aivokuoren alueilla, mikä selittänee sen, etteivät isommat aivot tuota miehelle älyllistä ylivertaisuutta. Tutkimustulosten laajat vertailut, meta-analyysit, kertovat, että miehet ja naiset ovat aivan yhtä älykkäitä. 

Mies hahmottaa suuntia - mutta nainenkin tietää tien.

Päälakilohkon avaruudellista hahmottamista hoitava alue on miehillä suhteellisesti suurempi kuin naisilla. Tämä voi selittää, miksi miesten on helppoa pyöritellä esineitä mielessään ja miksi he navigoivat arvioimalla suuntia ja välimatkoja, kun naiset löytävät perille omalla tekniikallaan: hyödyntämällä maamerkkejä.

Niiden muistamista voi tukea hippokampus, joka on naisilla suhteellisesti suurempi kuin miehillä. Keskeinen muistirakenne näet kytkeytyy myös ympäristön hahmottamiseen 

Naisten kielitaito on osin parempi - mutta vain kasvuvaiheessa.

Naisilla on enemmän hermosoluja aivojen kieli¬alueilla, mutta tästä ei näytä olevan isoa apua. Tutkimusten mukaan 6-18-vuotiaat tytöt keksivät enemmän samalla kirjaimella alkavia sanoja kuin pojat. Muut kielelliset sukupuolierot on meta-analyyseissä todettu merkityksettömiksi. 

Naiset sietävät stressiä pidempään - jos eläinkokeet voi yleistää ihmiseen.

Rotta- ja apinakokeiden perusteella sukupuolten stressinkäsittelyssä on eroa. Krooninen stressi vaurioittaa hippokampuksen hermosoluja uroksilla, muttei naarailla. Sen sijaan akuuttia stressiä uros kestää paremmin. Tästä on saatu viitteitä myös ihmisillä.

TARUA

Miehet pärjäävät matematiikassa naisia paremmin.

Tutkimusten mukaan matemaattisten kykyjen erot ovat suurempia eri maiden kuin sukupuolten välillä. 

Naiset puhuvat enemmän kuin miehet.

Väitteet, joiden mukaan naiset puhuvat noin 20 000 sanaa päivässä, miehet vain 6 000, ovat urbaania legendaa. Eroa on koetettu perustella neurokemikaalien runsaudella, mutta testien mukaan naiset ja miehet sanailevat keskimäärin 16 000 sanan päivävauhtia. 

Naiset ovat tunteellisempia kuin miehet.

Toiminnalliset magneettikuvaukset osoittavat, että miehet reagoivat emotionaalisiin ärsykkeisiin yhtä lailla mutta eri tavalla kuin naiset. Esimerkiksi onnelliset tai pelästyneet kasvot aktivoivat miehellä oikean mantelitumakkeen, naisella vasemman. Miehet myös muistavat tunteisiin vetoavasta materiaalista eri asioita: miehille jää parhaiten mieleen tilanne, naisten aivot kirjaavat yksityiskohtia.

Vaikka kädenvääntö miesten ja naisten kyvyistä on ilmeisesti turhaa, aivojen sukupuolieroja ei voi painaa villaisella. Tietyissä asioissa pienikin ero voi olla iso

Kun puhe kääntyy aivojen anatomiasta aivojen kemiaan, sukupuolten väliset erot näyttäytyvät kokonaan toisessa valossa.

- Sukupuoli vaikuttaa aivoihin niin laajasti, ettei sitä voi sivuuttaa ilman että koko neurotiede vaarantuu, tähdentää Kalifornian yliopiston neurobiologian dosentti Larry Cahill.

Miesten ja naisten aivot tuottavat useita välittäjäaineita - serotoniinia, dopamiinia, asetyylikoliinia, gamma-aminovoihappoa, vasopressiiniä, opioideja ja monoamiineja - eri määriä.

Tämä voi selittää, miksi miehillä ja naisilla on erilainen alttius erilaisiin mielenterveyden häiriöihin. Miksi naiset kärsivät miehiä useammin masennuksesta ja miehet naisia useammin tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä ADHD:stä?

Tutkijoita kiinnostaa myös, miksi sukupuolet reagoivat keskimäärin eri tavoin joihinkin lääkeaineisiin. Saksassa on esimerkiksi havaittu, että traumojen hoidossa käytetty propanoli auttaa naisia muttei miehiä.

 - Näyttää siltä, että miesten ja naisten mielenterveysongelmia pitäisi hoitaa eri tavoin, Cahill sanoo.

Tutkimukset tehty uroksilla

 Hoitoja ajatellen monet tutkimukset tutisevat perustallaan, sillä niissä on käytetty vain uroseläimiä - käytännön syistä: tuloksia on helpompi analysoida, koska niitä eivät vaikeuta hormonivaihtelut.

 Kivun genetiikkaan erikoistunut professori Jeff Mogil McGill-yliopistosta Kanadan Montrealista on jo osoittanut monta tulosta päteviksi vain uroksilla.

"Aivan skandaalimaista", Mogil tiivistää näkemyksensä New Scientist -lehdessä. "Naiset kärsivät kivusta enemmän kuin miehet, ja silti valtaosa kipututkimuksesta nojaa urosrottiin."

Hermosolut ja alkoholi

Tiede lehti

Hermosoluille hilpeä hiprakka ei tiedä hyvää. Humala höykyttää niitä kuin huvipuiston vuoristorata meitä. Korkki auki ja kurkusta alas. Kuinka nopeasti aivoissa alkaa tapahtua?
Heidelbergin yliopiston tutkijat selvittivät asiaa muutama vuosi sitten ja saivat magneettikuvauksella vahvistuksen arkikokemukselle. Drinkki tai pari nousee päähän yllättävän nopeasti. Hermosoluissa rytisee jo kuuden minuutin kuluttua. Veressä alkoholia on silloin noin 0,5 promillea. Tulokset julkaisi 2009 Journal of Cerebral Blood Flow and Metabolism -lehti.
Ensin alkaa tapahtua aivojen mielihyväalueilla. Niiden solut vapauttavat dopamiini-välittäjäainetta hermopäätteistään. Hilpeä olo ja huumaava euforia ovat pääasiassa dopamiinikylvyn tekosia.
Jatkoa seuraa, sillä alkoholi eli etanoli myllertää aivojen neurokemian perusteellisesti. Muista päihteistä poiketen se vaikuttaa moniin keskushermoston välittäjäaineisiin eli kemiallisiin yhdisteisiin, joita hermosolut käyttävät viestinnässään.
Siinä missä kokaiini tekee hermosolujen pinnalla täsmäiskun tiettyyn reseptoriin, siepparimolekyyliin, alkoholi imeytyy tasaisesti hermosolun kelmumaisen solukalvon pintaan. Tutkijat nimittävätkin alkoholia "likaiseksi lääkkeeksi": sen vaikutuksia ei voi poistaa eikä hoitaa salpaamalla yhtä tiettyä reseptoria.

Viestiliikenne alkaa takkuilla

Nykytietämyksen mukaan humala syntyy etanolin ärsyttäessä yksittäisiä hermosoluja. Niiden toiminta häiriintyy, ja lopulta yhteisvaikutus keikuttaa keskushermostoa – ja koko kroppaa.
Vaikka alkoholi ei sitoudu suoraan solukalvon reseptoreihin, se muuttaa niiden läpäisevyyttä. Suuri muutos tapahtuu gamma-aminovoihapon eli gaban ja glutamaatin reseptoreissa. Gaba on aivojen tärkeimpiä estäviä välittäjäaineita, glutamaatti puolestaan antaa hermoimpulssille kyytiä.
Etanoli tekee molemmille tepposet: se voimistaa gaban jarrutuskykyä ja ottaa glutamaatilta vauhdin pois. Tämän seurauksena hermosolut lamaantuvat entisestään, ja normaali viestiliikenne pätkii. Humalaisen hidastuvat liikkeet, sammaltava puhe ja heikkenevä huomiokyky heijastelevat keskushermostomuutoksia varsinkin pikkuaivoissa.
Humalan syvetessä alkaa hienomotoriikan lisäksi rakoilla myös ohimolohkoissa sijaitsevan hippokampuksen hallinnoima episodimuisti, joka liittää tapahtumat aikaan ja paikkaan. Muisti ei varsinaisesti lakkaa toimimasta, mutta tapahtumien tallennus loppuu.
Jotta muistijälkiä syntyisi, tarvitaan impulsseja, jotka vahvistavat hermosolujen välisiä yhteyksiä. Alkoholi estää kytkökset sotkemalla hippokampuksen muistineuronien normaalin toiminnan.

Elimistö lähtee vastaiskuun

Elimistö ei jää tumput suorina ihmettelemään tilannetta. Sillä on luontainen pyrkimys homeostaasin, tilanteen tasapainottamiseen.
Ensi töikseen se koettaa hankkiutua mahdollisimman nopeasti eroon ongelmien aiheut­tajasta. Maksa saa käskyn polttaa alkoholia entistä kiivaammin. Se suoriutuu tehtävästä lisäämällä alkoholia polttavien entsyymien määrää ja kasvattamalla maksan kokoa. Tässäkin harjoitus tekee mestarin: kokeneella käyttäjällä alkoholin palamisnopeus saattaa olla huimasti korkeampi kuin kohtuukäyttäjillä. Alkoholisti yltää tehonlisäyksessä 100 prosenttiin.
Koska viestiliikenne toimii huonosti, myös aivot turvautuvat vastaiskuun.
Aivoille alkoholi on kuin soraa rattaissa, eikä tällaisesta jarrusta pääsee eroon kuin painamalla kaasua. Niinpä keskushermosto lisää kierroksia.
Muutokset näkyvät solureseptoreissa. Niiden herkkyys etanolille heikkenee sitä mukaa kuin kostea ilta etenee. Viestiliikennettä kiihdyttävää glutamaattia vapautuu taas runsaammin, ja vähitellen solujen toleranssi eli sietokyky kasvaa niin, että ne pystyvät toimimaan lähes normaalisti.
Vastaiskun onnistuminen näkyy myös alkoholinnauttijan käyttäytymisessä. Sama veren alkoholimäärä tuottaa nousuhumalassa vahvemmat juopumuksen ulkoiset merkit kuin laskuhumalassa. Ratsioissa napataan silloin tällöin laskuhumalaisia autoilijoita, jotka puhaltavat alkometriin lakitupaan vieviä promilleja, vaikka vaikuttavat kohtuullisen selviltä.

Vauhti jää päälle

Vaikka sietokyky on saavutettu, ongelmat eivät ole ohitse. Pahempaa on luvassa. Hermosoluilla on jälleen edessä sopeutuminen – tällä kertaa kivuliaampi.
Juomisen tauottua alkoholi alkaa pikku hiljaa hävitä elimistöstä. Hiekka katoaa rattaista, mutta keskushermostolla on yhä kaasu pohjassa, sillä elimistö ei saa heti polkaistuksi jarrua. Seurauksena on hermoston yliärsytys, jonka ihminen saa tuta kropassaan.
Humalasta hypätään krapulaan, kun alkoholi on lähes kokonaan poistunut. Tutkijoiden mukaan kaikki krapulan keskeiset oireet – vapina, hikoilu, sydämentykytys, levottomuus, päänsärky, potutus ja unettomuus – ovat perua keskushermoston höykytyksestä. Samanlaiset oireet kokee alkoholisti – tosin moninkertaisena. Krapulaa pidetäänkin pienoismallina juopon vierotusoireista.
Osansa kohmelossa voi olla myös asetaldehydillä. Se on alkoholin ensimmäinen palamistuote, jonka pitoisuus on suurimmillaan silloin, kun humalakin on huipussaan. Asetaldehydi on itsessään myrkyllinen ja aiheuttaa elimistöön kertyessään muun muassa ahdistusta, sydämentykytystä, ihon kirvelyä ja punoitusta. Asetaldehydin ja krapulaoireiden yhteys on kuitenkin lopullisesti todistamatta.
Yhtenä krapulan syypäänä on pidetty metyylialkoholia eli metanolia, jota voi olla pieniä määriä monissa alkoholijuomissa. Juotaessa elimistö polttaa aina ensin etanolin ja jättää pahamaineisen metanolin odottamaan vuoroaan.
Joissakin tutkimuksissa elimistön suuri metanolipitoisuus ja koetut krapulaoireet ovat kulkeneet käsi kädessä.

Korjaussarja loiventaa laskua

Eikö mitään ole tehtävissä humalatilan oikaisemiseksi tai kohmelon välttämiseksi?
Kaikenlaista on kokeiltu, mutta laihoin tuloksin.
Sveitsiläiset tutkijat raportoivat jo vuosia sitten Science-lehdessä löytäneensä humalapillerin – yhdisteen, joka kumoaa alkoholin tekoset keskushermostossa. Sen kerrottiin estävän etanolin vaikutusta aivojen gaba-reseptoreissa. Tutkijoiden ja janoisen kansan pettymykseksi tuloksia ei ole koskaan pystytty toistamaan.
Vanhan viisauden mukaan krapulan ehkäisy on täysin mahdollista, mutta parantaa sitä ei voi. Vai voisiko sittenkin?
Ainoa tunnettu ja tieteellisesti todettu lääke krapulaan on alkoholi: krapularyyppy palauttaa alkoholissa marinoituneet hermosolut juomisen aikaiseen tilaan. Korjaussarja siirtää krapulaoireet tuonnemmaksi ja saattaa jopa lieventää niitä.
Kyseenalaisen krapularyypystä tekevät sen riskit: ryyppy ei välttämättä jää yhteen. On vahvaa näyttöä siitä, että krapulassa aloitettu juominen herättää viinanhimon ja voi altistaa alkoholiriippuvuudelle.
Krapulassa nautitun alkoholin tiedetään myös heiluttavan hormonitasapainoa. Miehen testosteroni matelee krapulassa, mutta yksikin ryyppy kohottaa sen nopeasti ylös kuopasta. Hormonipiikin nostattama euforia ja uho voivat johtaa juomiskierteen syntymiseen.
Asiantuntijoina dosentti Peter Eriksson Helsingin yliopiston Hjelt-instituutista ja tutkimusprofessori Kalervo Kiianmaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.
Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2012

Oikeita ja vääriä väittämiä alkoholista

Viinapää peritään
Oikein ja väärin
Herkästi humaltuvat kärsivät monesti myös kovasta krapulasta, mikä viittaa viinapään periytyvyyteen. Selitys voi löytyä alkoholin palamisnopeudesta. Joka neljäs suomalainen kantaa geeniä, jonka tehottomuuden takia elimistöön kertyy nopeasti myrkyllistä asetaldehydiä. Se tuottaa äkäisen krapulan, mutta samalla suojaa juomiskierteeltä. Tästä todistaa se, että geeni on harvinainen alkoholisteilla.
Eri juomia ei kannata nauttia sekaisin
Väärin
Bier auf wein, lass das sein, sanoo saksalainen, mutta todellisuudessa ei ole väliä, kumoaako tuopin viinilasillisen jälkeen – tai päinvastoin. Krapulan ankaruuden ratkaisee alkoholin määrä ja saavutettu veren alkoholipitoisuus.
Ikä huonontaa viinapäätä
Oikein
Nautittu alkoholi jakautuu nopeasti elimistössä olevaan veteen. Mitä enemmän vettä, sitä laimeampi seos ja sitä alhaisemmaksi jää alkoholin määrä veressä. Ikääntyessä elimistön vesipitoisuus laskee ja alkoholin vaikutukset voivat voimistua. Syistä, joita ei tarkkaan tunneta, ikä rapauttaa keskushermoston kykyä kestää alkoholia.
Nainen humaltuu miestä herkemmin
Oikein
Naisten elimistössä on vähemmän vettä kuin miesten ja siksi alkoholi vaikuttaa heihin herkemmin.
Pillillä imien pääsee pikahumalaan
Väärin
Ellet ime nopeammin kuin hörpit, pillitekniikka ei vauhdita veren alkoholipitoisuuden nousua.
Värikkäästä viinasta tulee karmein kanuuna
Oikein ja väärin
Värillä ei juuri ole merkitystä. Suomalaistutkijat osoittivat jo 1970-luvulla, että mandoliinikrapulan saa myös kirkkaasta viinasta. Jonkin verran näyttöä löytyy viskin lisukkeiden yhteydestä krapulaan.
Jos otat, et urheile
Oikein
Terveysriskit ovat merkittävät. Kaatumisturman todennäköisyys kohoaa peräti 60-kertaiseksi, kun veren alkoholipitoisuus saavuttaa 1,5 promillea. Fiksu jättää urheilun väliin myös krapulassa. Sekin rääkkää keskushermoston lisäksi energia-aineenvaihduntaa, hormonituotantoa ja sydäntä. Rytmihäiriöiden vaara kasvaa
Kahvi nopeuttaa selviämistä
Väärin
Kofeiini saattaa piristää mutta ei laske veren alkoholipitoisuutta, joka ratkaisee niin humalan kuin krapulan asteen. Kuppi kaksi kahvia enintään höynäyttää juopuneen luulemaan, että humala on haihtumassa.
Töppäilyn palkka on morkkis
Oikein
Moraalinen krapula on myös ke­miaa. Etanoli lisää elimistössä tryptofaani-aminohappoa hajottavaa entsyymiä. Tryptofaanista puolestaan rakentuu aivoissa mielialaa kohottavaa serotoniinia.
Krapulassa haluttaa
Oikein
Humalan jäljiltä miehen testosteroni matelee. Aamutuimaan pitoisuus saattaa olla vain viidennes normaalista. Syynä on etanoli, joka lamaa mieshormonin tuoton kiveksissä. Kohmelon hälvetessä ja hormonituotannon elpyessä himot heräävät.
Mitä korkeampi ilmanpaine, sitä laimeampi humala
Oikein ja väärin
Koe-eläimillä humalatilaa voidaan hillitä kohottamalla ilmanpainetta. Lisäpaine ilmeisesti vähentää alkoholin aiheuttamaa turvotusta hermosolujen solukalvossa. Asiaa ei ole testattu ihmisiin.